Jinja, Uganda

Tulin pikkubussin kyydissä muutaman tunnin matkan Jinjaan joka on varsin miellyttävän oloinen pikkukaupunki Niilin alkulähteillä. Täältä tuo mahtava joki tekee lähtöään pitkälle matkalleen hitaasti virraten ja samanlainen rento elämänrytmi vallitsee myös kaupungin kaduilla. Oli taas kuin olisi maata vaihtanut, sen verran erilaisia ihmisiä täällä on vastaan kävellyt ja jutustelemaan tullut. Ugandalaiset ovat varsin mainiota porukkaa ja iso kaupunki antoi taas hieman vääristyneen kuvan ihmisistä. Ei se Kampalakaan kuitenkaan niin kamala paikka ollut mitä olin kuullut juttuja liikenteestä, väenpaljoudesta ynnä muusta joten ajattelin antaa paikalle uuden mahdollisuuden ja poiketa lähiaikoina sinne uudestaan ehkä hieman pidemmäksikin aikaa ja uudella asenteella.

Jinjaan tulin harrastamaan sitä mistä kaupunki on kuuluisa eli koskenlaskua (whitewater rafting) ja tämä päivän kestänyt retki oli kyllä aivan huikea kokemus. Kävin varaamassa paikkani päivällä ja lähtö oli heti seuraavana aamuna. Homma sujui yllättävän jouhevasti sillä olin varautunut muutaman päivän odotteluun kun oli jouluviikon alku, mutta aamulla lähtijöitä olikin parikymmentä joista tehtiin kolme eri ryhmää veneisiin. Minun kanssani samaan veneeseen tuli neljä Skotlantilaista, yksi Etelä-Afrikkalainen tyttö ja oppaamme joka oli kotoisin Englannista. Hauskaa porukkaa ja taisin jopa muutaman sanan ymmärtääkin skottien mongerruksesta. Lähdimme liikkeelle aamupäivällä ja vietimme päivän aikana veneessä noin 30 kilometrin matkan. Alkumatkan aikana harjoittelimme yhdessä melomista ja miten hypätä veneestä ulos ynnä muuta mukavaa. Kohta alkoivatkin jo ensimmäiset kosket ja putoukset lähestyä. Alkuun osui muutama hieman helpompi paikka jolloin sai hieman tuntumaa siitä mitä tuleman pitää. Yleensä lähestyimme koskea pistämällä veneeseen vauhtia niin paljon kuin käsistä lähti irti ja kyykistyimme matalaksi veneen pohjalle kosken vietäväksi. Helpoimmat paikat pystyi melomaan läpi, mutta näissäkin meno oli varsin vauhdikasta. Isoimmissa koskissa kyyti taasen oli todella kylmää ja vene heitti takaperin voltin tai heittelehti edestakaisin kun vesimassat hyökkäsivät päälle. Muutama putouskin sattui matkan varrelle joissa pudotusta tuli muutaman metrin verran. Kymmenkunta paikkaa siinä taisimme mennä läpi ja ne erosivat toisistaan sopivasti eikä tullut tunnetta, että olisi lasketellut samaa koskea menemään moneen kertaan.

Päivä sujui todella vauhdikkaasti ja kun viimeisen paikan alku näkyi niin sitä olisi vain halunnut jatkaa matkaansa Niilin loppuun asti. Kun olimme tämän viimeisen paikan laskeneet niin olin täysin eri mieltä. Onpa mukavaa olla hengissä ja ei enää näitä juttuja kiitos. Turhaan ei ole sitä paikkaa nimetty ”pahaksi paikaksi” sillä siitä muodostui todellinen extreme-kokemus. Muut ryhmät kiersivät kosken rauhallisemmalta sivulta, mutta hullut skotit halusivat kokea miltä tuntuu joutua kunnolla luonnon armoille enkä minäkään siinä vaiheessa jänistämään alkanut. Ensimmäinen yritys ei oikein onnistunut kun emme päässeet tarpeeksi keskelle ja kannoimme veneemme takaisin lähtöpaikalle. Toisella yrityksellä runnoimme kaikilla voimilla vauhtia ja tällä kertaa todellakin osuimme sinne keskelle. Yritin aluksi pitää naruista kiinni, mutta valtava vesimassa tuli päälle, paiskasi veneen ylösalaisin ja löi minut pinnan alle. Hetken aikaa olin jonkinlaisessa pyörteessä ja vesimassat heittelivät edestakaisin niin kovalla voimalla, että mitään ei ollut tehtävissä. Ilma alkoi loppua ja päässä takoi ajatus, että nyt lähtee henki. Juuri kun paniikki meinasi päästä valloilleen niin pullahdin muutamaksi sekunniksi pintaan, sain vedettyä happea ja jouduin uudestaan pinnan alle. Karmeaa pyöritystä jatkui jonkin aikaa, ehkä muutamia kymmeniä sekunteja, mutta aika tuntui todella pitkältä ja siinä sai todella taistella luonnon voimia vastaan. Vihdoin kun sain pääni pysyvästi pinnalle niin yritin vain hahmottaa mistä kohtaa pääsisin pois virrasta. Olin täysin puhki kun rantaan pääsin ja adrenaliini kohisi suonissa. Muut ryhmäläiset tulivat paikalle kuka mistäkin ja muutaman hetken siinä saimme jännittää kun yhtä Skotlantilaista ei alkanut näkymään, mutta onneksi kaikki oli hyvin ja hän oli selvinnyt ulos koskesta paljon muita ylempänä. Kaksi muuta ryhmäläistä oli joutunut samanlaiseen myllyyn kuin minäkin, mutta muilla oli sujunut hieman helpommin. Todella päräyttävä kokemus, mutta enpä taida toista kertaa kokeilla aivan noin isoja koskia. Hengellään leikkiminen ei ole mitään mukavinta lomailua. Hieman rauhallisempien koskien laskua kyllä ehdottomasti lisää jos joku paikka vielä vastaan matkan varrella tulee. Mahtavaa puuhaa. Youtubesta loytyy paljon videoita aiheesta.



Retken hintaan kuului myös ruoat, muutama juoma ja yöpyminen Niilin varrella todella mahtavalla paikalla. Harmittavasti kuvat jäivät ottamatta tältä päivältä kun kameraa ei voinut joelle mukaan ottaa ja illalla meni skottien kanssa niin sanotusti viihteen puolelle. Hyviä tyyppejä nämä skotit ja kovia ottamaan kuppia, varsinkin naiset. Suomen edustaja kesti kisan loppuun asti eikä herännyt pöydän alta. Jonkinlaisen videon järjestäjät olivat koko päivästä raapineet kasaan ja sitä illalla katselimme, mutta hinta oli sen verran suolainen että jätin sen ostamatta. Toivottavasti muut ryhmäläiset muistavat pistää muutaman kuvan tulemaan sähköpostilla. Samassa huoneessa yöpyi myös kaksi Suomalaista matkaajaa (terveisiä vaan Annalle ja Esalle jos käytte tätä lukemassa :) ja oli omituista kuulla ja varsinkin puhua Suomea kuukauden tauon jälkeen. Mahdankohan osata mitään kieltä tämän reissun jälkeen... Aamutuimaan pääsin mahtavissa olotiloissa skottien kyydissä Entebben kaupunkiin jossa ajattelin viettää muutaman päivän, ehkä koko joulunkin. Rauhallista joulua kaikille.