Takengon, Ketambe & Berastagi, Indonesia

Paatin ottaa vaihtoehtoisen reitin Toba-jarvelle viileiden ylamaiden kautta kun teki mieli menna sivuun silta kaikkein tallatuimmalta reitilta. Liikkuminen minibusseilla kapeilla ja kuoppaisilla teilla oli hidasta, mutta hienot maisemat tekivat bussissa istumisesta toisinaan jopa mukavaa. Jotkut kuskit tosin soittivat musiikkia aivan jarkyttavan kovalla ja subbarit jytisivat. Korvatulpat korvissa aanentaso oli jo siedettava ja takana istuessa sai ilmaisen aanihieronnan.

Ensimmaisen pysahdyspaikka oli Takengon joka olikin yllattavan iso kaupunki Laut Tawar-jarven rannalla, odotin nakevani hiljaisen pikkukylan, mutta kaduilla oli taysi hulina paalla aamusta iltaan. Hienolla paikalla kaupunki on, jarven rannassa ja harjujen ymparoimana, onneksi nain silla muuten paikka olisi suoraan sanottuna tylsa ja polyinen tuppukyla. Maisemat tekivat siita ihan siedettavan paikan ja ihmiset olivat ystavallisen oloisia vaikka pienia kommunikaatiovaikeuksia ilmeni. Kun tulin Indonesiaan niin ostin kirjan kielen opiskeluun, mutta Pulau Wehilla opiskelut jaivat ja Takengonissa oli mukava huomata, etta kukaan ei puhu Englantia. Minun Indonesian kielen taitoni on talla hetkella numerot, muutamia lauseita ja kuullun ymmartaminen nolla joten olo oli kuin ulkoavaruudesta tipahtaneella muukalaisella kun yritin saada selvaa siita mita ihmiset sanoivat. Holmistynyt hymy naamalla ja kadet levallaan jatkuvasti. Kaikilla tuntui olevan jotain asiaa, taalla ei selvastikaan kovin paljon turisteja liiku ja ihmiset keraantyivat ymparille monesti katselemaan kun pysahdyin paikoilleni. Paivani julkkiksena, joopa joo. Kuulin niin paljon "Hello Mister!"-huutoja kaduilla, etta iltarukousten kajahtaessa moskeijoiden kaiuttimista kuulin eraan miehen ulvovan pelkkaa "hellooooo misteeeeeeerrr"-huutoa mikrofoniinsa. Sekopaista. Onneksi loytyi se jarvi lahelta. Vuokrasin puisen kanootin ja meloin pakoon julkisuuden kiroja. Jarvelta naki ymparoivat harjut hienosti ja joku vuorikin kohosi taustalla. Mukavaa ajanvietetta ja hiljainen ymparisto, jarvimaisema sopii Suomalaiseen mielenlaatuun kuin lihapullat tuliseen Sumatralaiseen nuudelisoppaan. Melko kiikkera vehje oli, mutta mukaan hypannyt avustajapoika piti hyvin huolta siita etten koheltanut itseani jarveen. Paljon muuta tekemista Takengonista en sitten loytanytkaan kuin todella hyvanmakuisen kahvin juontia ja netissa roikkumista.

Takengon-Ketambe vali oli tuskaisen pitka, valimatka on suhteellisen lyhyt kartalla, mutta matkaan kului noin kymmenen tuntia. Jylhimmat maisemat olivat onneksi talla valilla. Paljon nakyi uneliaita pikkukylia joissa tienreunat olivat taynna jyvia ja papuja kuivumassa ja ihmiset loikoilemassa varjoissa. Ketambe oli sellainen pikkukyla mita lahdin matkan varrelta etsimaan ja todella mukava paikka pysahtya pitkan matkan jalkeen. Kourallinen taloja ja muutama majapaikka. Todella hiljaista on viime aikoina ollut paikassa missa yovyin, olin noin kymmenes vieras taman vuoden puolella. Hyvin nukutun yon jalkeen lahdin kavelemaan kylan halkovaa tieta jonnekin, mutta kauaa ei tarvinnut kavella kun ohiajavat ihmiset pysahtyivat ja pyysivat kyytiin. Menin sitten edestakaisin maaseutua autojen lavoilla ja pari hienoa uimapaikkaa loytyi jokivarresta, ei paljon muuta mutta hauskaa oli. Palattuani Ketambeen musiikki soi koko kylan yli ja kavin katsomassa mika oli maininki. Kavi ilmi, etta joku poika oli ymparileikattu ja isot juhlat jarjestetty. Hetken aikaa tienvarressa ihmeteltyani joku mies nappasi kadesta kiinni ja vei sisalle taloon syomaan. Muutama muukin lansimaalainen oli kutsuttu, olivat opiskelijoita laheisen kansallispuiston tutkimuskeskuksessa. Bandi kutsui karaokea laulamaan lavalle, mutta minua ei kylla selvinpain mikin varteen saa kirveellakaan. Hienot juhlat ja koko kyla koolla, tosin itse juhla"kalua" ei nakynyt, taisi tulla kaynti lasaretissa.
Saman paivan ilta ei kovin selvapaisesti sitten sujunutkaan. Istuskelin kahvilla kun paikalliset nuoret automiehet lopettelivat toitansa ja kutsuivat maistelemaan viidakkomehua, karmeaa kiljun makuista palmuviinia josta tuli lahinna unelias ja sekava olo, mutta kohteliaasti join kaiken mita tarjottiin, tottakai. Tuli siina pari kierrosta itsekin tarjottua lopulta. Ilta meni vauhdikkaasti kuunnelleen ikivanhaa teknojumputusta ja muutaman kipollisen jalkeen luulin ymmartavani Indonesian kieltakin. Kavi kuitenkin perinteiset, juuri kun Suomipoika oli paasemassa vauhtiin niin muiden oli aika lahtea nukkumaan.. Mahtavan vieraanvarainen kyla keskella viidakkoa tama Ketambe.

Viimeinen pysakki talla oikopolulla oli Berastagi, yhden kadun kaupunki jossa asukkaita tosin puoli miljoonaa. Berastagiin tulin katsomaan tulisia vuoria joista kavin katsastamassa helpohkon kavelymatkan paassa olevan, 2094 metria korkean Sibayak-vuoren. Tarkoitus oli lahtea aikaisin aamulla liikkeelle joka tuottaa toisinaan suunnattomia vaikeuksia, mutta talla kertaa heratyksesta ei tosiaan tarvinnut huolehtia. Naapurissa oleva moskeija paraytti aamurukoukset ilmoille kello 04:30 ja puolen tunnin shown jalkeen ei paljon enaa nukuttanut. Jotain rajaa, arvoisat muslimit? Kavelyn alkumatka meni unenpopperossa ja naureskellessa Lonely Planetin vainoharhaisuudelle. Sivut ovat taynna varoituksia ja tatakaan kavelya ei suositeltu yksin tehtavaksi, oppaan palkkaamista kyllakin. Jos uskoo kaiken mita lukee niin eihan sita uskalla huoneestaan poistua edes kuselle ilman opastusta. Parin tunnin ylosnousu vuorelle oli pitkan matkaa paallystettya tieta ja tylsahkoa tallustelua. Loppumatkasta polku siirtyi vihdoinkin metsaan hienompiin maisemiin ja aika pian nokkaan alkoi kantautua tuoksuja ylhaalta. Kuka pieraisi? Kraaterin ymparistossa oli paljon reikia joista kuumat hoyryt puskivat ulos ja oli mielenkiintoista nahda tallaista ensimmaista kertaa. Mureaa kiviainesta ja keltaiseksi varjaytyneita kallion seinamia. Kiipesin korkeimmalle kohtaa katselemaan laajoja nakymia alaspain, mutta yhtakkia saa alkoi muuttua. Viidessa minuutissa alhaalta levinnyt usva oli koko vuorenhuipun ymparilla ja nakyvyytta noin kymmenen metria. Pian alkoi myos vetta satamaan ja lahdin laskeutumaan toiselta puolen vuorta. Varovaisesti joutui liikkumaan liukkailla kivilla ja mutaisilla poluilla, mutta reitti alas oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja haastavampi. Isoimpien sadekuurojen aikaan olin jo ehtinyt viidakon suojaan, mutta vaatteet olivat silti lapimarat ja kuran peitossa kun paasin tien varteen melkoisen tetsauksen jalkeen. Kavelin laheiseen kylaan josta piti loytya kuumia lahteita, mutta nama olivatkin vain uima-altaita taynna tulikuumaa vetta. Erittain rentouttavaa oli kuitenkin vedessa lillua, tuli samanlainen olo kuin kovan saunomisen jalkeen ja teki hyvaa lihaksille kavelyn paatteeksi. Viidakossa patikointi ei ole sielta mukavimmasta paasta ja jatin suosiolla puolet pidemman kavelyn paassa olevan Sinabung-vuoren valloittamatta.
Kello 04:30 heratysta odotellessa jotta saan aikaisen lahdon kohti Tobaa...