Rakas paivakirja. Haluaisin kertoa sinulle hieman kokemuksistani Intiassa. Viisi paivaa on kulunut siita kun maasta poistuin, mutta matka tuntuu jatkuvan paani sisalla, oikeastaan en ole muuta ajatellutkaan kuin Intiassa tapahtuneita asioita. Tama on todella mielipuolista. Voitko uskoa, etta kaipaan jo takaisin vaikka viimeisina paivina vannoin, etta tassa oli tarpeeksi Intiaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi? Luulen olevani tulossa hulluksi..
Kolmessa kuukaudessa ehdin vain hieman raapaista pintaa valtavan laajasta ja monimuotoisesta maasta, mutta seikkailuna se oli vertaansa vailla. Siirtyminen osavaltiosta toiseen tuntui silta kuin olisi maata vaihtanut ja matkan varrella tapasin niin paljon erilaisia ja erikoisiakin ihmisia, etta toisinaan en voi usko kaikkea todeksi. Tuli nahtya paljon erilaista luontoa, nahtavyyksia ja rahjaisia kylia, mutta jos katsot reittiani tarkemmin niin huomaat kuinka kapealla kaistaleella lopulta liikuinkaan. Kunnolla maahan tutustumiseen ei taida yksi elama riittaa. Matkustamisesta muodostuikin lopulta kaikista stressaavin osa kokemusta. En oikein ymmartanyt esimerkiksi bussikuskien logiikkaa. Ensin ajettiin kaasu pohjassa kuoppaisilla teilla 8 tuntia ja sitten pysahdyttiin pitkalle tauolle. Tauon jalkeen matkaa oli yleensa noin puoli tuntia jaljella. Kysyn vain mika tassa on ajatuksena? Monesti kuskit myos soittivat yolla musiikkia aivan taysilla ja kanssamatkustajat luukuttivat kannykoidensa kaiuttimista. Monta raastavaa tuntia vietin myos matelevissa junissa, mutta se viimeinen junamatka Varanasista Kolkataan teki minusta luhistuvan hermoraunion. Junan piti lahtea Varanasista kello 18 illalla, mutta lahtoaikaan kuulutettiin pitkin yota ja iltaa aina kaksi tuntia lisaa. Lopulta juna saapui 13 tuntia myohassa. Itse matka kesti 18 tuntia ja juna saapui keskella yota Kolkataan, jossa huoneen metsastys kesti viela kaksi tuntia. Koko kaupunki tuntui olevan kiinni. Intian liikenne oli muutenkin todella kaoottista ja korvissa soivat vielakin kuorma-autojen melodiset aanitorvet.
Hindulaisuus ei oikein auennut minulle. Jotenkin sarjakuvamainen uskonto, sita on vaikea selittaa. Palvotaan varikkaita kuvia ja patsaita ja jumalia on miljoona. Uskontoja on syyta kunnioittaa, mutta Manalissa en voinut olla nauramatta. Eraassa ravintolassa syomassa ollessani ovelle ilmestyi apinaksi pukeutunut mies joka paasteli apinamaisia aania ja kerasi rahaa liikkeiden omistajilta. Hanuman liikenteessa. Muutenkin rahaa tunnuttiin keraavan uskonnon varjolla joka paikassa, mutta mikapa uskonto ei sita tekisi. Luulen, etta Hindulaisuuteen taytyy kasvaa pienesta pitaen. Eras Irlantilainen mies joka oli 3 vuotta Intiassa viettanyt sanoikin osuvasti, etta alkaa pikkuhiljaa vasta nyt tajuamaan jotain tasta hullunmyllysta.
Uskotko uudelleensyntymiseen? En minakaan, mutta toivottavasti en synny koiraksi uudestaan Intian kaduille, se olisi jo liian rankkaa seikkailua. Sita ei voi uskoa kuinka paljon niita koiria voikaan olla ennenkuin vihaisesti haukkuva lauma on sinua pimealla kujalla seurannut majapaikkaan. Oisin koirien valtakunnassa kaydaan julmia taisteluja ja lisaannytaan kovaa vauhtia. Suhtautuminen elaimiin on hyvin erilaista kuin lansimaissa mika aiheuttaa erikoisia tilanteita. Muistan kun erasta junaa odotellessa ihmiset ruokkivat aseman aulassa jumittelevaa lehmaa ja hetken paasta se tuli minua mulkoilemaan ikaankuin sanoen "sina et ole viela antanut mitaan". Laitoin sitten kourallisen sipseja lattialle ja sain otuksen siirtymaan. Ihmiset ovat luuta ja nahkaa, mutta lehmat voivat paksusti. Erikoista, eiko? Toinen elainmuisto tuli mieleen. Loppumatkasta Varanasissa luulin nahneeni suunnilleen kaiken, mutta mita viela. Katsoin ihmeissani kun kolme poikaa oli yhteiskyykkypaskalla seinan vieressa ja toimenpiteet suoritettuaan juoksivat Gangesiin pesulle. Sikamaista. Mutta ei hataa, puhdistuspartio ilmestyi nurkan takaa, kolme villisikaa juoksi paikalle ja pisteli maistuvat ateriat poskeensa.
Suuri osa Intialaisista on kasvissyojia, mitahan he ajattelisivat nahdessaan Atrian tai HK:n lihatehtaan? Itseasissa todella omituista touhua kun nain hieman etaammalta asiaa ajattelee, mutta pelkkien papujen ja rehujen syojaksi minusta ei silti ole. Intiassa tuli ikava kunnon pihvia ja yleensakin liharuokaa, todella helppo paikka tulla kasvissyojaksi jos silta tuntuu. Etelassa oli toisinaan mahdotonta loytyy edes kananlihaa. Kahden kuukauden jalkeen en pystynyt enaa Intialaiseen ruokaan koskemaan kun mausteet pursusivat korvista ulos. Mika alkuun maistui taivaalliselta niin sai lopulta oksennusreaktion aikaan. Pikkunaposteltavat toki maistuivat koko matkan ajan. Tiedatko muuten mista saisin Suomalaista kotiruokaa?
Kulttuuri on hyvin miesvaltainen ja naisiin oli todella vaikea saada mitaan kontaktia. Kadut olivat taynna miehia ja naiset ilmeisesti kotona. Voin laskea yhden kaden sormilla ne kerrat jolloin puhuin muutamaa sanaa enempaa naisten kanssa kolmen kuukauden aikana. Saattoi johtua tietysti omasta ujoudestakin. Tiesitko muuten, etta taalla miehet kayvat kauneussalongeissa hoidattamassa itseaan naisten sijaan? Minusta se oli melko huvittavaa katseltavaa, olenhan vain juro Pohjolan mies. Monelle nuorelle miehelle tuntui olevan mahdottoman tarkeaa, etta tukka oli hyvin, sen verran usein he itseaan katselivat peileista ja ikkunoista geelit kiiltaen. Metroseksuaalisuus on aika lievaa Suomenmaalla jos sita tahan paikkaan vertaa. Aijakulttuurin jonkinlainen ilmentyma oli kriketti, kaikki keraantyivat sita iltaisin joukolla katsomaan. Krikettihullu kansa, en voi ymmartaa miten koko maa voi olla sekaisin noin tylsasta pelista. Uskomatonta.
Takuuvarmaa myyntihaslaysta ja kaikenmaailman tyrkyttajia loytyi joka paikasta minne meninkaan. Alkumatkasta nama hieman arsyttivat, mutta aika pian kaikkeen alkoi suhtautua huumorilla. "No thank you" tuli sanottua noin 48 miljoonaa kertaa. Varma merkki Intiasta olivat myos pienet sipsi -ja limsakojut joita loytyi kylilta noin 20 metrin valein. Naiden takia jainkin pahasti koukkuun taivaallisen hyviin mangojuomiin joita tuli litkittya valilla litrakaupalla paivassa. Eras Suomalainen naikkonen vaitti, etta naita loytyy myos Suomesta. Voitko vahvistaa taman? Ainoa ongelma naiden juomapullojen kanssa on se, etta Intiassa ei ole minkaanlaista jatehuoltoa joten joka paikka on taynna muovipulloja ja muutakin roskaa. Tuntui holmolta valilla kiikuttaa tyhjaa pulloa ympari kaupunkia roskiksen toivossa. Kaupunkien kaduille roskien heittelyn viela ymmartaa, mutta miksi ihmeessa tarvitsee roskata kaikki nahtavyydet ja vuorenrinteetkin. Mita hittoa? Mieti milta Lapin luonto nayttaisi jos se olisi taynna naita minikaatopaikkoja??
Intiassa oli todella halpaa. Kerronpa sinulle joitain esimerkkeja. 800 kilometrin junamatka 5 euroa, tupakkiaski 50 senttia, 2 housut teetettyna raatalilla 10 euroa, ruoka-annos ravintolassa muutaman euron ja katukeittioissa lahes ilmaista, pikkupullo viskia 2 euroa, huoneista maksoin 2-9 euroa, skootterin vuokraus paivaksi 3 euroa ja niin edelleen. Hyva tinkaaja selviaisi vielakin halvemmalla. Mutta silti, koyhyys tulee joka paikassa esille ja kerjalaisia riittaa, liian monella ei ole varaa edes muutaman sentin ateriaan. Isoja perheita elaa kaduilla kerjaamassa ja pienilla lapsilla ei ole edes vaatteita paalla. Siina on miettimista kannattaako tallaista touhua tukea antamalla kerjalaisille rahaa. Sama homma kuin Afrikassa, lapsia tehdaan liukuhihnalta valittamatta seurauksista. Jos on syntynyt viisi tyttoa niin taytyyhan se poika viela perheeseen saada..
Tasta nyt tuli kovin negatiivista, mutta ala ymmarra vaarin. Intia on loppujen lopuksi hyvin kiehtova paikka joka ei takuulla jata kylmaksi. Kerron sinulle lisaa jos ja kun palaan kotiin, mutta nyt taytyy alkaa keskittymaan johonkin aivan muuhun..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti