Pulau Weh & Banda Aceh, Indonesia

Indonesia nayttaisi olevan tupakkimiesten paratiisi, aijat kun hiisaavat ketjussa aivan joka paikassa. Pitkan matkan bussissa poltetaan sisalla ja nettikahviloissa pikkupojat pelaavat sotapeleja roko huulessa. Helppo kuvitella tilanne jossa papparainen menee sairaalaan valittamaan kun keuhkoihin pistaa niin pirusti ja laittaa palamaan siina tohtorille jutellessaan. Veikkaisin, etta miehista polttaa noin 99%, mutta oikea lukema lienee 100 ja hieman yli. Terveysintoilijalle varmasti melko tukalat oltavat taalla kun No Smoking-kyltit on jatetty ripustamatta.

Hieman jannitti Banda Acehia ja Pulau Wehia kohti lahtea koska mielessa kummittelivat tsunami ja alueella olleet levottumuudet takavuosina. Toukokuun alussa Banda Acehin lahistolla jyrahteli 7.3 voimakkuudeltaan ollut maanjaristys joka ilmeisesti ei tehnyt mitaan tuhoja, mutta sai kylla meikalaisen miettimaan moneen kertaan kannattaako matkaan lahtea. Voin kertoa, etta kylla kannatti. Pulau Weh on todella kaunis paikka ja Iboihin ranta missa yovyin oli niin rauhallinen iltaisin, etta valilla tunsi olevansa haaksirikkoutuneena autiolle saarelle. Vehrea puita taynna oleva saari jota ymparoi turkoosin variset vedet. Bungalowi oli rakennettu suoraan veden paalle ja nakymat alaspain olivat kuin valtavaa akvaariota olisi katsellut. Pikkukalojen parvia pyorimassa ja seassa isompia, mita varikkaimpia lajeja. Taydellinen paikka aamu-uinnille ja riippumattoon jumittumiselle.

Rantojen ja juhlimisen perassa saarelle on aika turha tulla, mutta vedenalaisen elaman takia ehdottomasti. Hienoja snorklauspaikkoja loytyy joka puolelta Wehia ja laheista Rubiahin saarta. Eras hienoimmista oli Rubiahin ymparilla oleva Sea Garden, koralliriuttaa pitkalta matkalta pastellivareissa ja melko lahella rantaa oli jo niin syvaa, etta snorkkelillakin pystyi sukeltamaan 5-7 metriin ihmettelemaan. Rubiahin ymparilta bongasin kaiken muun ohessa ryhman kilpikonnia seka kaksi pienta haita liikkumassa rantavedessa. Epatodellista touhua snorklailla kilpikonnien lipuessa hitaasti vierella.

Nelja vuotta sitten olin sukeltanut viimeksi ja pieni taitojen mieleen palautus oli paikallaan. Todella mahtavaa oli taas pukea varusteet paalle ja laskeutua hitaasti pinnan alle. Kavimme opettajan kanssa lapi kaikki perusasiat matalassa vedessa ja yllattavan hyvin ne ovat muistissa pysyneet. Pikkuhiljaa siirryimme syvemmalle ja kaikkiaan pinnan alla tuli oltua 50 minuuttia, mika tosin tuntui muutamalta minuutilta, on se vaan niin eri maailma. Liikkuminen oli todella kankeaa alkumatkasta ja maisemista ei paljon ehtinyt nauttia kun taytyi keskittya kaikkeen muuhun. Maski vuotaa, oikea korva temppuilee, miten ihmeessa paasen vaakatasoon, mistas sita ilmaa poistettiinkaan liivista, haiko siella seuraa ja niin edelleen. Totuttelun jalkeen homma alkoi kuitenkin sujua, se painottomuuden tunne on upea kokea ja vain leijua eteenpain.

Sukelluspaikkoja loytyy lahistolta noin 20, itse kavin viidessa eri paikassa kokeilemassa taitojani. Kun vene lahti rannasta niin yleensa se oli taynna kokeneita sukeltajia jota liikkuivat vedessa kuin sammakot ja mina yritin rapikoida perassa, mutta halla valia, erittain hienoja sukelluspaikkoja joka tapauksessa. Wehin vedet eivat aloittelijoille ole parhaita ja muutaman kerran olin aika pulassa voimakkaiden virtausten kanssa. Tosin eraan sukelluksen lopetus oli puhdasta nautintoa kovan virtauksen ansiosta, sukelsimme virtaukseen ja leijuimme sivusuunnassa pitkan matkaa tekematta mitaan. Mieleton tunne. Minun kokemuksellani saisi kayda noin 20 metrissa, mutta sukelluskeskuksen kaverit eivat kovin tiukkapipoisia olleet rajojen kanssa ja syvimmillaan tuli kaytya 30 metrissa. Eron kylla huomasi paakopassa aika selvasti kun alkoi pyorryttaa ja silmat pyorivat paassa, piti alkaa tosissaan keskittymaan tekemiseen. Nakyvyys Wehin vesissa oli aivan loistava ja ymparilla aina kasittamaton maara elamaa. Jyrkkia seinamia ja ihmeellisia kivi -ja korallimuodostelmia joiden katkoista kurkisteli mita omituisimpia otuksia. Variloistoa ja henkeasalpaavia hetkia keskella isoja kalaparvia. Sukellus tallaisissa paikoissa on niin mahtavaa puuhaa, etta mieli olisi tehnyt kayda seuraavan tason kurssi ja kaikki kohteet kymmeneen kertaan, mutta minkas teet budjettimatkaajan budjetilla. Harmi..

Pinnan paalla elaminen sita vastoin Iboihin rannalla oli todella edullista. Reilun viikon aikana kulutin ruokaan ja majoitukseen vaivaiset 12 euroa paivaa kohden. Majapaikkaa piti aivan mahtava mummeli joka kokkasi mainioita kalaruokia enka paljon muualla syomassa kaynytkaan. Liikkuminen oli muutenkin melko rajoittunutta, riippumaton ja parin sadan metrin paassa olevan sukelluskeskuksen valilla lahinna tallustelin, mutta mitapa sita muutakaan olisi tarvinnut kuin lepoa ja vedessa pulikointia. Pulau Weh on jo aika lahella minun paratiisia, mutta kaydaan nyt muutama paikka viela tarkistamassa :)

Taman piisin levytettya versiota on tullut kuunneltua matkan varrella miljoona kertaa...




Banda Aceh oli pikaisesti nahtyna oikein mukavan oloinen pikkukaupunki jonka kaduilla oli valiton ja iloinen tunnelma reilun viiden vuoden takaisista tapahtumista huolimatta. Valtaisa maanjaristys pisti suuren osan kaupungista maan tasalle ja perasta seurannut tsunami huolehti, etta taystuho oli taattu. Nyt monia rakennuksia on saatu uudestaan pystyyn ja kaikki nayttaa uudelta ja kiiltavalta, tosin isoja autioita alueita loytyy vielakin ja muistoissa tsunami elaa vahvasti. Monilla oli tarinansa kerrottavana siita miten selviytyivat hengissa ja ei voi muuta kuin ihailla miten elamanmyonteista porukkaa nama ovat kun kertoivat tyyliin "se nyt oli vaan sellainen pikku aalto". Kymmenia tuhansia kuolleita ja kaupunki murskana, niinpa. Eras vanhempi mies kertoi miten maa heilui viisi minuuttia edestakaisin ja hanen kuuden huoneen talonsa luhistui murusiksi. Laheisen harjun paalle juostuaan han naki kuinka kolme toinen toistaan isompaa aaltoa pyyhki kaupungin yli. Suurin naista oli peittanyt 30 metria (ehka 20 kuitenkin) korkean moskeijan torninkin allensa joten kasittamaton vesimassa merelta on puskenut. Moskeijoita sailyi lahes vahingoittumattomana kaiken tuhon keskella ja jotkut muslimit pitavat sita jumalallisena ihmeena, mutta saattaa olla rakennustekninenkin kysymys, kuka tietaa. Uutiskuvissa silloin nakyneet sisamaahan ajautuneet laivat on suurimmaksi osaksi purettu, mutta yksi iso alus on jatetty muistomerkiksi. Jonkinlaisena sahkolaitoksena toiminut, noin 50 metria pitka alus seisoo nyt keskella asuinaluetta, noin nelja kilometria meren rannasta ja on kylla aika pysayttava naky..
Avustusorganisaatiot ovat tehneet hienoa tyota uudisrakentamisen kanssa ja taidan itsekin liittya johonkin kun kuulin kuinka suurta palkkaa jotkut naista ihmisista nostavat. Olen aina luullut, etta se on jonkin sortin vapaaehtoistyota, mutta paikalliset kertoivat jotain aivan muuta ja eivat kovin mairittelevaan savyyn. Rahaa pistetaan surutta palamaan ja hinnat ovat nousseet, esimerkiksi jotkut hotellit ovat aivan naurettavan kalliita tasoon nahden ja riksakuskit eivat aivan pikkurahalla suostu liikkeelle lahtemaan. Kaupunki tuntuikin jotenkin erikoisen hyvin toimeentulevalta..
Banda Acehissa on mukavaa olla Suomalainen kun kaikki tietavat mista maasta on kysymys, kiitoksia vaan Ahtisaaren Martille tasta. Sumatralla tunnutaan muuallakin tietavan mika maa on Finlandia eika ole tarvinnut niita pitkia selvennyksia joissa ei selvia mitaan. I'm from Finland. Oh, England. No, Finland. Ireland? No, Finland. Iceland? Nonono, FFFiNNNland. Is Mt. Everest in Zirland?? What?!