Udaipur, Intia

Selvisin sittenkin Udaipuriin enkä kuollut matkalle tai joutunut mielisairaalaan. Matka oli nimittäin hemmetin pitkä ja tuskan täyttämä. Reissu alkoi bussimatkalla Goalta Mumbaihin yöllä ja kestoa neljätoista tuntia. Nukkumapaikat olivat ihan mukavat, mutta kyyti oli sellaista romurallia ilman turvavöitä, että unet jäivät minimiin. Todella rasittava yö. Aamupäivällä Ahmedabadin junaa odotellessa mahassa alkoi tuntua pistävää kipua. Ajattelin sen olevan mahatautia joka selviäisi parilla tyhjennyksellä ja nousin junaan vaikka hieman epäröinkin. Paljon myöhemmin selvisi, että kyseessä oli ilmeisesti bussimatkan aiheuttama kramppi kylkiluiden välissä joka säteili helvetillistä kipuaan. Kiipesin yläpetiin rentoutumaan, mutta aika pian liikkeelle lähdön jälkeen kipu alkoi kasvaa sietämättömiin mittoihin. Kova mahakipu on siitä paskamaista, että se vie voimat nopeasti ja vetää aivan veteläksi. Pyörin kovalla pedillä yltäpäältä hiessä kun mikään asento ei lievittänyt kipua. Kirosin, hakkasin kattoa ja painoin nyrkkiä teräviä reunoja vasten tuskissani. Kävin oksentamassa huonoa oloani pois, mutta sekään ei helpottanut. Pyysin apua naapureilta että kutsuisivat lääkärin, mutta he eivät ymmärtäneet, jatkoivat kortinpeluuta ja vaan nauroivat. Mikä ihmeen ”doctor”? Olo tuli aivan epätodelliseksi, luulin kuolevani siihen paikkaan ja katselin ohikiitäviä ihmisiä epätoivossa. Ihmiset taisivat ajatella, että olen jonkin demonin riivaama hullu ja jonkinlaista psykoosia irvistelyni takuulla muistuttikin. Kolmatta tuntia oli kulunut kun vihdoin huomasin konduktöörin käytävällä. Tämä soitti sitten lääkärin seuraavalla asemalle joka oli kahden tunnin matkan päässä. Musertava tieto ja ne seuraavat kaksi tuntia olivat uskomattoman pitkät, jossain vaiheessa olin lähellä vetää hätäjarrusta kun en enää sietänyt olotilaani. Lopulta lääkäri nousi junaan, palautti minut järkiini läpsimällä poskille ja antoi kuusi eri lääkettä mahakipuun, mitä hittoa. Ihmiset kerääntyivät ympärille katsomaan mitä tapahtuu kun heiluin tuskissani lääkärin neuvoja kuunnellen. Popsin lääkkeet ja jonkin verran ne kipua poistivat, mutta enemmänkin tekivät olosta entistä omituisemman. Ahmedabadiin saavuttaessa olin pihalla, pää turtuneena kivusta ja lääkkeistä. Siinä ihmisruuhkassa järjen lähtö ei kaukana ollut, istuin pää käsien suojassa ja toivoin parasta. Olin valmis pistämään koko reissun pakettiin ja palaamaan Suomeen, mutta pahimmat kivut olivat onneksi ohi kun yöjuna Udaipuria kohti lähti. Jossain vaiheessa yöllä huomasin, että kyljessä on hemmetin kipeä patti ja sitä hieromalla mahakipukin lähti hetkessä. Tämän kun olisi päivällä huomannut niin paljolta olisi säästynyt. Perkele. Junamatkailu oli tällä kertaa todella musertava ja ahdistava kokemus, tuli kelailtua jälkeenpäin tuntikausia mitä tapahtui ja Udaipurissa vietetyt päivät eivät niitä parhaita olleet.

Udaipur on suoraan perseestä. Niin ajattelin kun kaupunkiin saavuin, mutta kyllä mielialat siitä illalla nousivat kun auringonlaskua katselin tarunomaisissa maisemissa. Pieniä kerrostaloja kumpuilevassa maastossa, sokkeloisia kujia täynnä elämää ja kaiken keskellä, järven rannassa, valtavan kokoinen palatsi joka hallitsee maisemaa. Lähistöllä harjuja joiden päällä mitäs muutakaan kuin temppeleitä.. . . .. zzzzaaaappp!!

..sitten se tapahtui. Tietokone simahti. Pahin skenaario ei toteutunut, kaikki kuvat saatiin kovalevylta talteen, mutta muuten paskalaatikko taitaa olla mennytta kalua. Ensituomio oli: emolevy hajalla ja uuden vaihto maksaa saman verran kuin kone uutena. Tietokoneet osaavat olla paskamaisia laitteita, ei voi muuta sanoa. Blogin pito muuttuu astetta hankalammaksi vaikka paperille juttuja paljon olenkin kirjoitellut. Kuvien editointi nettikahvilassa ei oikein innosta ja skandit lahtivat hemmettiin, mutta katsotaan katsotaan mita keksitaan keksitaan.. Uutta konetta en osta ellei todella halpaa loydy. Fuck the computers. Seuraavaksi luultavasti hajoaa kamera ja sitten aivot. Singaporesta kuulemma saa halvalla elektroniikkaa, uusista aivoista en ole niin varma.

..niin, takaisin Udaipuriin. Bond-filmeista Octopussya on kuvattu kaupungissa ja sita ei voi olla huomaamatta kun ravintolat esittavat sen joka herran paiva. Kuvauksellinen kaupunki ja mahtavan kuvan alueesta saa kun menee hissilla koysirataa pitkin ylos harjun paalle. Laajalle levittaytynyt alue pastellivareissa. Paljon ei huvittanut kierrella sattuneista syista ja pari kertaa Octopussyn katseltuani vaihdoin maisemia.