Manali sijaitsee noin 2000 metrin korkeudessa syvan laakson pohjalla, kalarikkaan joen varressa kuusimetsien ja omenapuiden tayttamassa ymparistossa. Joka puolella kohoaa 4000-6000 metrin lumihuippuja ja paikalliset ihmiset ovat taysin erilaisia muuhun Intiaan verrattuna. Itse Manalin keskustassa ei ole oikein mitaan houkuttelevaa, tayteen pakattu paikka matkatoimistoja, vaateliikkeita ja Intialaisia turisteja jotka ovat lahteneet kuumuutta pakoon, mutta lahella olevasta vanhasta Manalista loytyy viela ripaus aitoa vuoristokylan tunnelmaa. Helposti parasta tahan mennessa Intiassa ja osansa saattaa olla sillakin, etta paikka ei tunnu yhtaan Intialta.
Majatalo oli mahdottoman mukavan perheen pitama paikka omenapuutarhan keskella ja kattotasanteelta oli huikean hienot nakymat ymparoiville vuorille. Vieraat asuivat ylakerrassa ja isa, aiti, kaksi poikaa, isovanhemmat, kaksi veljesta, kissat ja koirat tayttivat alakerran. Kotoinen tunnelma. Parilla eurolla Intian reissun hienoin ja siistein huone, muutenkin vanhan Manalin rinteilla oli majapaikkoja mita hienoimmilla paikoilla ja halvalla. Kavin patikoimassa paikan pitajan isan, hauskan vanhan papparaisen kanssa erasta rinnetta jossa hanella oli talo unelmapaikalla korkealla rinteessa. Eraat Espanjalaiset siella olivat ehtineet jo muutaman viikon olla eivatka olleet poistumassa vahaan aikaan. Harmi. Jatkoimme matkaa ylospain ja pappa kertoi suunnilleen joka kasvista jotain tietoa, tiesi luonnosta ja kasveista kaiken. Nuorempana oli sissina asustellut vuorilla, mutta vain hymyili kun kyselin mahdollisista taisteluista. Rauhan mies, ei ruumiita.
Vuokrasin maastopyoran kunnon nostatus mielessa. Lahdin aluksi kohti Rohtang La-huippua kun ajattelin, etta eihan tuo nyt niin kova suoritus pitaisi olla. Eipa. Kuusi tuntia kun olin polkenut ylamakeen niin jalat olivat tunnottomat ja oli pakko luovuttaa. Huikeat maisemat pakottivat hulluihin suorituksiin. Upeita nakymia kun kalliot nousivat pystysuoraan ja lumiset huiput kasvoivat aina vaan suuremmiksi. Kavin lumirajalla hieman yli 3000 metrissa, sitten oli aika palata takaisin ennen auringonlaskua. Alastulo oli juhlaa kaiken sen tuskan jalkeen. Hyvakuntoiselle reitti on luultavasti lastenleikkia, rapakuntoiselle matkaajalle ei. Pitkien unien jalkeen lahdin aamulla kohti Naggarin kylaa. Joka paikkaan sattui, mutta onneksi reitti oli talla kertaa hieman tasaisempaa maastoa. Naggarin kylassa sijaitsee hieno kivesta ja puusta rakennettu linna jonka pihalta on nakymat pitkalle laaksoon. Mahtava pyoraretki tamakin, noin 50 kilometria ja reitti kulkee joen vartta kumpuilevassa maastossa, mutta paluumatka ei kovin mukava ollut. Polvet olivat vuorelle polkemisesta siina kunnossa, etta jouduin taluttamaan pyoraa pienimmatkin ylamaet ja niita riitti. Palautin pyoran uupuneena, mutta paljon tuli nahtya pysayttavia maisemia ja tavattua pikkukylien ihmisia matkan varrella.
Rohtang La jai kiehtomaan, mutta patikointi ylos olisi ollut itsensa raakkaamista sateisten saiden vuoksi. Eras Saksalainen tytto majatalosta oli jarjestamassa jeeppikyytia ylos ja ilmoittauduin heti mukaan. Aluksi meita oli lahdossa kuuden hengen porukka, mutta muut janistivat tai olivat krapuloissaan ja lopulta lahdimme aamuyolla kahdestaan kohti huippua. Kuski ilmoitti, etta paatepysakki olis Mahrin kylassa 3300 metrin korkeudessa koska siita eteenpain tie muuttui lumisohjoksi. Paatimme lahtea kavellen kohti 4000 metrissa olevaa korkeinta kohtaa kun ilma oli selkea ja aurinkokin lammitteli mukavasti. Lunta tosiaan sataa nailla seuduilla, toisinaan kavelimme tiella jota reunustivat viisi metria korkeat lumivallit ja tieta yritettiin pitaa nakyvilla puskutraktoreiden avulla. Kolme tuntia kavelya loskassa ja viimassa kannatti, ylhaalla avautuivat hienot nakymat pitkalle vuoristoon ja alas laaksoon. Mahtavia lumihuippuja joka puolella ja jonkinlaisen kasityksen sai Himalajan massiivisuudesta vaikka ne korkeimmat huiput ovatkin jossain aivan muualla.. Heittelin innoissani talven ensimmaiset lumipallot ja jonkin aikaa istuskelimme ihmettelemassa lumista ymparistoa. Alkoi tupruttamaan lunta aika sakeasti ja paluu kavellen alas alkoi vaikuttamaan haasteelta. Paljon vaihtoehtoja ei ollut, mutta onneksi joitakin satoja metreja alempana alkoivat ensimmaiset autot liikkua ja saimme pummittua kyydin takaisin Mahriin. Kuski hymyili sanoen "no problem, good driver" ja hyppasimme lava-auton lavalle jaatymaan. Auto pomppi tiella ja luisui sohjossa aiheuttaen kuumottavia tilanteita kun suoraa pudotusta oli vieressa sata metria. Hullut Intialaiset kun ajavat puhkikuluneilla kesarenkailla nainkin hankalissa olosuhteissa. Matkan varrella noin joka toinen ylospain pyrkiva auto oli penkassa sudittamassa. Ehka pelottavin autoretki tahan mennessa, mutta toivottavasti lisaa samanlaisia on viela tulossa. Nauroimme hassuille Intialaisille jotka yrittivat laskettelua luultavasti ensimmaista kertaa metrin levyisilla kaistaleilla tien vieressa ja kaatuilivat pelottavan lahella jyrkanteita. Sen verran kylmaa kyytia oli, etta kun paasimme Mahriin niin kasivarsista oli tunto lahes havinnyt, mutta olo oli kuin voittajalla kun lahdimme takaisin Manalia kohti.
Jonkin verran tuli patikoitua rinteilla, mutta monesti sade keskeytti hupin ja liian monta paivaa meni istuskellessa ja odottaessa sateen loppumista. Majapaikassa oli mukavaa porukkaa joiden kanssa aika ei tullut pitkaksi, mutta melko huurteiseksi illan mittaan. Paljon oli Suomalaisia ravintoloissa ja illat alkoivat muistuttaa Suomalaista lauantaita sekoitettuna hulluilla Norjalaisilla. Eras Intialainen koti-ilta jai mieleen kaikessa erikoisuudessaan. Sain kutsun tulla syomaan eraalta kaupanpitajalta ja tottakai ilmainen ruoka kiinnosti. Menimme omakotitaloon Manalissa johon alkoi tuppaamaan porukkaa. Olohuone oli lopulta taynna, kymmenisen Intialaista, Amerikkalainen Greg ja mina katselemassa krikettia, syomassa currya ja juttelemassa niita naita. Ilta meni oikein mukavasti kukaan ei yrittanyt myyda mitaan, todella rentouttavaa. Itse talon omistaja tuli joitakin tunteja myohemmin kotiin ja maarasi noin puolet porukasta pieneen keittioon istumaan. Siella he sitten istuivat loppuillan lattialla pienessa kasassa kun isanta aloitti haastattelunsa. Alkuun kaveri vaikutti mukavalta, mutta lopulta olin valmis haistattamaan pitkat talle mulkerolle. Aina kun jotain kysyimme Gregin kanssa niin vastaus oli jotain arvostelua meista seka lansimaalaisesta kulttuurista ja puhe kaantyi aina kaverin erinomaisuuteen ja Intian ylivertaisuuteen. Paasin sentaan kuittamaan Suomen itsenaisyydesta kun alkoi ryssaksi haukkumaan. Coloradon poika sai kuulla sen verran illan mittaan, etta ilmeisesti Pohjois-Amerikasta ei loydy mitaan hyvaa. Kun olimme vihdoin lahdossa pois niin keittiossa olleet kaverit tulivat hetkeksi olohuoneeseen istumaan. Isanta alkoi ilmeisesti haukkumaan heita Hindiksi silla eraan kaverin silmat tayttyivat raivosta. En tieda liittyiko asia jotenkin kasteihin, mutta vaikutti todella ihmeelliselta eika mahtanut minun kaaliini. Todella mukavia tyyppeja kuitenkin suurin osa ja hauska ilta siihen asti kunnes isanta astui sisaan. Ihme arvoasteikkoja.
Ensimmaisen viikon Manalissa paistoi aurinko, toisen viikon satoi jaatavaa vetta. Lopulta kyllastyin kaivelemaan nenaa ja odottelemaan saiden paranemista joten pakkasin kamppeeni. Hullua oli, etta taloissa ei ole minkaanlaista lammitysta, ravintoloissa sai syoda kadet kohmeessa ja yolla tarista huoneessa. Sateinen vuoristoilma meni luihin ja ytimiin. Aurinkoisella ilmalla huikean hieno paikka kaikkine harrastusmahdollisuuksineen ja kesalla paras aika vierailla joten tanne(kin) pitaa paasta joskus uudestaan. Tiet viela hienommille seuduille pohjoiseen aukeavat kesalla ja sielta loytyy muun muassa yli 5600 metrissa kulkeva tie. Jotain mika on pakko kokea.
![]() |
Manali,India |