Kochi, Intia

Keralassa on jotain erilaista. Ihmiset tulevat juttelemaan herkästi ja hymyilevät paljon, kulkukoiria näkyy kaduilla vähän ja lehmätkin loistavat poissaolollaan. Joka puolella näkyy kirkkoja ja Jeesuksen kuvia, Intian kristityt taitavat kaikki asua täällä. Jumalan oma maa kuten kylteistä saa lukea. Kaiken muun lisäksi kommunistinen puolue on voimissaan joten todellakin erilaista Intiaa tämä osavaltio.

Kochinin alue leviää laajalle ympäristön saarille ja niemimaille luoden hienon pikkukaupunkien verkoston jossa liikkuminen on vaivatonta hyvien yhteyksien vuoksi. Laivamatka yhteen suuntaan kustantaa muutaman eurosentin verran ja bussitkin liikkuvat hyvin. Viihdyin hyvin näillä seuduilla, maisemat olivat vaihtelevia ja paikkoja kierrellessä päivät menivät vauhdilla.

Fort Kochin on paikan turistirysä josta löytyy paljon majoitusta ja ravintoloita pieneltä alueelta. Monelta suunnalta on vaikutteita tullut historian saatossa kun eurooppalaiset, muslimit ja juutalaiset ovat tapelleet mausteista. Vanhoja hienoja taloja joista osa on entisöity ja kapeilla kujilla mauste -ja riisikauppiaiden pieniä luukkuja joissa kauppaa tehdään edelleen vanhaan malliin. Pienellä juutalaisyhteisöllä on jäljellä vielä oma alue jossa myydään antiikkia ja taidetta melko juutalaisin hinnoin. Kalastustakin harjoitetaan ikivanhalla tavalla käyttämällä parikymmentä metriä korkeita, puusta rakennettuja laitteita verkkojen laskemiseen. Monta miestä tarvitaan tällaista häkkyrää operoimaan ja nykyään tämä on pientä showtakin turistien kerääntyessä katsomaan mitä sieltä merestä nousee. Saalis tuodaan rantakadulle myytäväksi josta voi valita haluamansa iltapalan ja kiikuttaa sen ravintolaan valmistettavaksi. Fort Kochin on romanttisen oloinen paikka iltavalaistuksessa ja paljon pariskuntia näkyikin hempeilemässä ravintoloissa.

Erääksi päiväksi vuokrasin skootterin Fort Kochinista kun ajattelin, että tällä niemimaalla ei aivan niin hurjaa liikennettä olisi. Kuinka väärässä olinkaan. Lähdin aluksi kiertämään mantereen puoleista osaa ja eksyin sellaisiin liikennemyllyihin, että ihme on kun en koheltanut jalkoja poikki. Löytyikin kaupunkeja joihin tuli mantereen puolelta katkeamaton liikennevirta siltojen yli ja näytti siltä, että mitään sääntöjä ei ollut vaan kaksikaistaisesta tiestä tuli viisikaistainen valtatie jossa autot, polkupyörät ja moottoripyörät suhasivat minne sattuu. Röyhkeys oli valttia ja jos tilaa antoi jollekin niin sitten sai antaa tilaa tuhannelle muullekin. Käännyin aika pian takaisin ja suunnistin toiselle puolen niemimaata josta löytyi rauhallisempia seutuja. Tällä puolen oli maaseudun tunnelmaa kun ympärillä oli pelkkää peltoa, vettä ja palmupuita, liikennettä ei juuri ollenkaan. Erääseen kylään saavuttaessa tien reunustat oli koristeltu pienillä punalipuilla ja muutamilla isommilla joista löytyivät kuuluisat sirppi ja vasara. Aika tuntui pysähtyneen tässä kylässä. Ränsistyneitä taloja, vanhoja miehiä istuskelemassa varjossa ja naisia työn touhussa. Pysähdyin teelle paikalliseen ”kahvilaan” ja kohtaus oli kuin vanhasta lännenelokuvasta. Astuin ovesta sisään jolloin puheensorina lakkasi ja kaikki kääntyivät katsomaan sisään tullutta muukalaista. Sanoin päivää, istuin nurkkapöytään ja hiljaisuus vaan syveni. Mitähän tähänkin nyt sanoisi. Alkoi vaikuttamaan siltä, että en välttämättä keksi mitään sanottavaa, joten join teen pikavauhtia ja otin syötävät mukaan. Ehkä olisi pitänyt kertoa salasana sisään astuessa tai mainita olevansa kommunisti, kuka tietää.

Yksi uimarantakin alueelta löytyi Vypinin saarelta ja mukava bussimatka satamasta rannalle kesti vajaan tunnin verran. Mahdottoman pitkä oli tämä Cherain ranta joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Opaskirja mainitsi, että tämä ranta saattaa olla alueen tarkoin varjeltu salaisuus josta sain hieman erilaisen mielikuvan. Pikkuhiljaa tässä alkaa kuitenkin tottua siihen, että Intiassa joka paikka saattaa olla täynnä ihmisiä ja opaskirja on kirjoitettu hyvällä mielikuvituksella monelta kohdin. Olisikohan Intia mitään ilman tätä ihmispaljoutta? Eipä kai. Mukavan päivän vietin meren äärellä ja jalkapalloakin yritettiin pelata paikallisten kanssa. Cherain erikoisuus oli känniläisten suuri määrä, kylässä oli pitkä jono viinakauppaan ja eräs pää jäässä oleva tyyppi lupasi kyyditä minut takaisin satamaan moottoripyörällä. Näytti olevan noin seitsemäs päivä menossa, mutta hauskoissa tunnelmissa. Otin kuitenkin bussikyydin takaisin ja matkalla mietin perjantaipulloa. Tai keskiviikon.

Ernakulam on alueen mantereen puolella oleva osa jonka ranta on täynnä korkeita kerrostaloja ja purjeveneitä, tällaista varakkaamman näköistä seutua. Muutama vilkas katu löytyi joissa paljon vaatekauppoja ja ruokapaikkoja. Heitinkin reissussa rähjääntyneitä vaatteita roskiin ja innostuin shoppailemaan. Eläimellistä sovittelua. Kävin varaamassa ensimmäisen pidemmän junamatkan joka sujui yllättävän jouhevasti. Olin lukenut pitkistä jonotuslistoista, mutta sainkin nukkumapaikan Mangaloreen menevään junaan jo samalle illalle. Kymmenen tunnin junamatka meni heiluvasti puoliunessa. Aamulla oli erikoista alkaa heräilemään, ottaa korvatulpat pois ja ryhtyä aamutoimiin kun ympärillä istui porukkaa pirteän näköisenä töihin menossa. Matka kustansi noin kolme euroa. Keskellä yötä maha hieman jo varoitteli tulevasta ja seuraavana iltana Mangaloressa iski vatsatauti joka piti minut ankean hotellihuoneen sängyn pohjalla seuraavat pari päivää. Lukuisissa jäätelöbaareissa käynti parin päivän aikana taisi kostautua herkkuperseelle. Juoksin sängyn ja pöntön väliä houreissa enkä tiennyt oliko aamu vai ilta. Astuminen kylpyhyoneen junanvessahajuihin sai laatan lentämään ilman ponnisteluja. Havahduin kahden jälkeen yöllä sihen kun Rooney teki 2-0 mestarien liigassa ja selostaja huusi. Olin puolittain sängyssä ja lattialla. Vatsakivut olivat sitä luokkaa, että olin mitä ihmeellisimmissä jooga-asennoissa illan ja yön aikana. Hyvää jäätelöä oli ainakin syödessä.