Gokarna & Goa, Intia

Ommmmmmmmm beach. Eksyin Gokarnaan ja mahdottoman rennolle Om-rannalle pienten sattumusten kautta. Goa oli tähtäimessä, mutta myöhäistyin kahdesta eri bussista ja Hublissa tämä tarkoitti sitä, että seuraava bussi meni kuuden tunnin päästä iltamyöhään. Jäin odottelemaan tylsistyneenä. Törmäsin alkuillasta erääseen Intialaiseen kaveriin joka kertoi, että Ankolan bussi menee kohta ja matka kestää vain muutaman tunnin. Lähdimme sitten yhtämatkaa Ankolaan kun tämä puolet elämästään jenkkilässä elänyt kaveri sen rantaa kovasti kehui. Matka ei kestänytkään muutamaa tuntia vaan olimme perillä keskellä yötä ja rannan ainoasta hotellista ei löytynyt huonetta. Hienoa. Nukuimme kalastajien peltivajassa betonilla, mukava palkinto koko päivän bussissa istumisesta. Auringon noustessa Honeybeach ei kiinnostanut eikä mikään muukaan. Hotellin aamupalalla pari ruotsalaista kehui Om-beachia ja vaihdoimme maisemia pikaisesti.

Aika yksinkertaista majoitusta ja kourallinen ruokapaikkoja, mutta juuri sopiva paikka piiloutua Intian kiireisiltä kaduilta. Mukavia ihmisiä rennoissa tunnelmissa ja hiljaisia rantoja. Tekee pääkopalle hyvää välillä unohtaa kaikki mitä oli tekemässä ja jumitella riippumatossa kirjaa lukemassa tai maata rantavedessä katsellen kelloa auringosta. Suunnitellaan sitä reissun jatkoa sitten joskus.. Päivät unohtuvat ja hyvä kun muistaa syödä.
Lähistöllä on muutama pienimpi ja jyrkempi ranta joissa on mukava sukellella kirkkaissa vesissä. Delfiinejäkin uimassa lähes rannassa, epätodellista katseltavaa. Half moon -ja Paradise-rannoilta löytyy mukavan näköistä majoitusta rinteiltä ja jotkut olivat viettäneet kuukausia näissä olkimajoissa. Näyttivät luolamiehiltä.
Jonkun päivän vietimme rivitaloelämää Suomalaisen pariskunnan kanssa ja mukavia tyyppejä vaikka Turusta olivatkin. Suunnitelmissa oli lähteä asumaan ja guesthousea pitämään Karibialle muutaman vuoden kuluessa. Ei yhtään huonommat tulevaisuuden näkymät. Nyt olivat lähteneet talvea pakoon muutamaksi viikoksi. Suosittelen kaikille muillekin kaukaisille rannoille pakenemista.

Ensimmäinen päivä tällä kaukaisella rannalla oli aika kiireinen kun tämän intialaisen kanssa juoksin hiekassa edestakaisin. Kova oli Julien puhumaan ja juttua riitti suunnilleen jokaiselle vastaantulijalle. Ketään ei vaan tuntunut kiinnostavan miten perheen huutokaupalla sujuu ja lisäksi kaverilla oli jonkinlainen ongelma naisten suhteen, melko erikoista käytöstä kolmekymppiseltä kaverilta. Maailma on karu paikka ja lyhyt juttelu ei välttämättä johda aina suhteeseen, ystäväni Julien. Kyllästyin roikkumaan mukana hiljaisena, henkivartijan oloisena heppuna ja hyppäsin seuraavaksi päiväksi riippumattoon. Ystäväni ei tainnut oikein ymmärtää moista käytöstä eikä häntä näkynyt koko päivänä. Illalla Julien oli hävinnyt naapurista sanomatta näkemiin. Holy cow!

Lähettäjä Gokarna & Goa, India

Iltaisin oli turha etsiä mitään isompia pippaloita. Nuotioita kuitenkin löytyi sieltä täältä ja seura vaihteli vanhoista hipeistä ärsyttävään venäläiseen. Eräänä iloisena iltana innostuin nuotioita kiertelemään. Alkuillan vietin Saksalaisten kanssa jotka kypsensivät kalaa rosvopaistin tapaan hiekan alla ja nauttivat rommia. Kala oli todella maukasta ja muutkin tarjottavat maistuivat. Hienoa olla pummina nuotiolla ja hauskoja Saksalaisiakin. Sakut menivät uimaan ja minä lähdin kohti seuraavaa tulta. Sekalaista seurakuntaa löytyi nuotion ympäriltä jossa porukat puhuivat ihmeellisiä avaruusjuttuja ja olin jossain aivan eri aaltopituudella. Jäin katselemaan tulen liikkeitä ja mietin kaukaisia ajatuksia. Jossain vaiheessa parrakas vanha mies alkoi soittamaan rumpua ja nuori nainen laulamaan kauniilla hennolla äänellä. Happopäät hiljenivät kuuntelemaan. Maaginen yöllinen ajanpysähdys ja kaikki oli niiiii-in kaunista, kuten pispalassa sanotaan. Loppuyöstä olin jollain nuotiolla jossain päin rantaa, naama käristyneenä ja kuutamolla. Hieman porukan tunnelmia pilasi kun eräs venäläinen kaveri luuli olevansa hemmetin hauska. Hihitteli yksinään ja aukoi päätään muille. Mistä lie hoitolasta tänne huuhtoutunut? Rauhaa ja rakkautta veli venäläinen.

Reilun viikon paikallaan olon jälkeen päätin käydä katsomassa miltä se Goa näyttää, koska vuosia sitten olin ”muutaman” oluen jälkeen sinne aina menossa. Suuntasin aluksi Anjunaan kolmeksi päiväksi. Ranta oli ravintoloita ja myyntikojuja tiheään oleva kaistale joka ei houkutellut pitkään löhöilemään. Oikeastaan täynnä aurinkotuoleja ja varjoja eikä omaa rauhaa. Anjunan kuuluisa keskiviikon kirpputori oli leppoisa tunnelmaltaan ja värikästä porukkaa myymässä. Melko laaja alue ja autoja oli parkissa kuin herätysjuhlilla. Turistikausi alkaa olemaan lopuillaan ja kovasti tinkaamalla sai hyviä tarjouksia. Ostin apina -ja buddhapatsaita ja muistin vasta jälkeenpäin, että niiden lähetys Suomeen maksaa monta kertaa enemmän kuin itse patsaat. Hyvät kaupat tuli tehtyä.

Vuokrasin Anjunasta skootterin ja kävin katselemassa lähistön rantoja. Vastaan tuli vanhoilla moottoripyörillä supercoolin näköisiä tyyppejä hyväkuntoisilla teillä. Calanguten ja Bagan rannat olivat hulppeimmat turistirannat mitä olen nähnyt. Ihmisten määrä oli aivan käsittämätön ja tuli hieman klaustrofobinen olo kun yritti päästä rannalla eteenpäin joutumatta keskelle jotain vuosikokousta. Intian suosituimmat rannat epäilemättä. Kävin kysymässä mahdollisuutta parasurfingiin koska jotain aktiviteettia sitä olisi voinut tehdä. Kahden tunnin jono, sir. Kuinkas muutenkaan, miljoona muutakin halusi tehdä saman tempun. Lähdin kaasu pohjassa hemmettiin. Vagatorin ja Chaporran kyliin saavuttaessa vaihtuivat matkalaukut moottoripyöriin, jotain 70-luvun hippikyliä ja mad max-elokuvien kohtauksia sekaisin. Persoonallisen näköistä porukkaa kaduilla liikkui. Rannat olivat olemattomat. Arambol taasen näytti paikalta jossa voisi muutaman päivän viettääkin joten roudasin reppuni seuraavaksi sinne.

Arambolin ranta oli pitkä, tuulinen ja venäläisiä täynnä. Letkeämpi tunnelma kuitenkin kuin Anjunassa ja muutama hyvä ruokapaikka. Masala Dosat vaihtuivat viikoksi burgereihin ja enchiladoihin. Kauniita venäläisiä tyttöjä, joita katsellessa vääntyi niskat nurin. Harmi vaan, että kaikilla oli joku mafioson näköinen mies seuranaan. Tuuli kävi rannalla välillä lujaa, aallot kasvoivat vähän reilummiksi ja heittelivät ihmisiä kuin lapasia kuohuihinsa. Lähistöllä oli myös pienempi ranta jonka vieressä erikoinen pikkujärvi. Mukava oli pulahtaa välillä tyyneen veteen lillumaan. Leppoisa tunnelma Arambolin rannoilla oli vaikka nämä korujen ja rumpujen myyjät välillä ärsyttävätkin. Mikäs sen hauskempaa kuin herätä siihen kun joku paukuttaa rumpua korvan vieressä. Iltaisin kävin katselemassa leffoja erään ravintolan screeniltä ja kuuntelemassa livemusiikkia kun en muutakaan keksinyt. Ihan turisti. Ajatus tanssimisesta keskellä metsää trancen tahdissa ei houkutellut hetkeäkään ja muutenkin oli jotenkin laiska tunnelma iltaisin. Taidan olla tulossa vanhaksi.

Lähettäjä Gokarna & Goa, India

Kävin kokeilemassa varjoliitoa tandem-versiona ja se oli varsin mahtava kokemus. Kiipesimme kallion päälle, pistimme varusteet päälle ja lähdimme juoksemaan äkkijyrkkää reunaa kohti. Äkkiä pysähdyimme kuitenkin kuin seinään kun varjo sai hieman tuulta ja alkoi nousta ylöspäin. Hetken siinä väännettyämme varjo oli ylhäällä ja hitaasti irtauduimme maasta. Ohjailun hoiti venäläinen kaveri ja minä istuin valjaissa köytettynä katselemassa huikeita maisemia. Mahasta otti mukavasti kun välillä menimme sivusuunnassa edestakaisin tai yhtäkkiä kovaa vauhtia kohti maata ja siitä taas korkeuksiin. Varjolla pystyy olemaan ilmassa vaikka koko päivän ja se olisi hyvin sopinut minulle, mutta parinkymmenen nopeasti menneen minuutin jälkeen piti tulla alas. Hieno kokemus ja itse ohjailtuna varmasti todella mahtavaa puuhaa. Mieleen palautui vanha haave laskuvarjokurssin suorittamisesta joka on tämän jälkeen pakko käydä. Jokohan uskaltaisi.

Vain viikon verran ehdin Goalla olla ja se lähtemätön vaikutus jäi tulematta. Mukavia rantalomakohteita, mutta jotain puuttui tai sitten se jäi jollekin muulle rannalle. Oli miten oli, mutta reilun kahden viikon levytyksen jälkeen on pakko jatkaa matkaa. Intian rannat saavat nyt jäädä ja edessä on kaksi päivää junissa ja busseissa kohti Udaipuria.

Hampi, Intia

Luonnon miljoonien vuosien kuluessa muokkaamia kivimuodostelmia silmänkantamattomiin ja siellä jossain keskellä Hampin historiallisen kaupungin rauniot, temppeleitä kiviharjujen päällä ja uinuvia pikkukyliä. Upea paikka visuaalisesti ja rento meininki muutenkin. Hienoa oli kuumaan päiväsaikaan etsiä varjoisa paikka kivenlohkareiden välistä ja jäädä ihmettelemään miten se saattoikaan noin mennä kohdalleen.

Hampin basaarialue, jonka leveän kadun päässä sijaitsee iso vanha temppeli ja sen korkea torni, on varsin erikoinen sekoitus turismia ja kylässä asuvien ihmisten arkea. Majapaikkoja, ravintoloita, matkatoimistoja ja seassa pieniä asuintaloja joissa perheet viettävät arkeansa. Kotimajoitusta. Lapset leikkivät myyntikojujen ja jäätelökärryjen välissä ja ravintoloita pitävät perheet asuvat samassa tilassa. Sonnit uhittelevat ahtailla kujilla toisilleen ja aiheuttavat kuumottavia tilanteita. 1500-lukua ja pienen kylän elämää kallioiden suojassa, joen äärellä.

Lähiympäristön kohteet ovat kävely -ja pyörämatkan päässä ja basaarin hälinästä on helppo siirtyä rauhallisimmille seuduille. Joka paikkaan näkyvä Hanumanin valkoinen temppeli, korkealla kallioiden päällä, on pakko käydä katsomassa pelkästään siksi, että se näkyy joka paikkaan. Kävelymatka Hampista on hieno ja suoraan fantasiakirjallisuuden sivuilta. Kapean joen ylitykseen käytettävä, bambuista ja oljista kasattu kippo on varsin mukava tapa matkustaa kun maisemat pyörivät hitaasti ympärillä. Vihreiden peltojen ja kallioisten maisemien takana nousevat valkoiset portaat apinatemppeliin. Ylös noustessa apinat seuraavat vierestä hikistä nousua. Itse temppelissä ei paljon nähtävää ole, mutta maisemat ylhäältä ovat upeat.

Lähistöllä sijaitseva Anegundin kylä ei ole turismin kouriin joutunut ja elämäntyyli on aikalailla hidas. Melko alkeellista, mutta onnellisen näköistä elämää tässä kylässä. Coffeeshopin idea taitaa olla täältä lähtöisin. Pistäydyin paikassa joka näytti hieman saunalta, matala rakennus jossa äijät istuivat reunoilla hämärässä valossa. Joivat teetä, polttelivat ja puhuivat jostain ”englishmanista”. Anegundissa joen ylitykseen käytettävä kippo on vähän kehittyneempi versio ja se kantaa pari moottoripyörääkin risuillansa. Joen yli rakennettu silta on romahtanut jossain vaiheessa tai sitten kippomiehet ovat sen räjäyttäneet bisneksien tieltä. Silta oli vain muutaman vuoden vanha.

Hampin ympäristöstä löytyy laajalta alueelta raunioita ja temppeleitä. Kivestä muotoiltuja patsaita ja pylväitä. Maailmanperintökohteita ja suojeltuja paikkoja muun muassa suuri Vittalan temppeli jossa tuli mieleen, että mitenköhän paikkaa suojellaan kun ihmiset hyppivät kivinorsujen päällä kuvia ottamassa. Hieno paikka istuskella varjoissa ja samalla lipulla pääsi myös muutamaan muuhun hyvin säilyneeseen paikkaan. Ihmeellinen tämä alue on maisemiltaan ja muinaisella hallitsijalla on ollut hyvät visiot siitä miten se valtakunta pitää rakentaa. Tämä Vijayanagaran valtakunta tosin ei kauaa juhlinut sillä vihulaiset tuhosivat sen maan tasalle.

Erään ganesh-patsaan ympärillä pyöriessäni joku nainen tuli nykimään hihasta ja sanoi, että tulehan katsomaan tuonne sisään. Suuri norsumies jonka takaa sai kuulemma hienoja kuvia. Erikoista oli se, että norsun takana oli täysin pimeää. Tajusin juuri ennen pimeyteen astumista, että mitä hittoa minä oikein olen tekemässä. Lähdin ulospäin ja akka ei meinannut päästää kädestä irti vaan halusi välttämättä näyttää hienoja paikkoja. En oikein uskonut tarinaa ja painuin ulos pikavauhtia. Pimeydessä tuskin olisi saanut hyviä kuvia, mutta tavaroistaan olisi saattanut päästä eroon muutaman miehen avustamana. Varoituksia taskuvarkauksista, ryöstöistä ja raiskareista luki majapaikan seinälläkin, mutta kuka niitä nyt tosissaan ottaa. Muilta osin Hampissa käynti oli huoletonta ja rentoa, todella mukavia päiviä paikassa vietin.

Kochi, Intia

Keralassa on jotain erilaista. Ihmiset tulevat juttelemaan herkästi ja hymyilevät paljon, kulkukoiria näkyy kaduilla vähän ja lehmätkin loistavat poissaolollaan. Joka puolella näkyy kirkkoja ja Jeesuksen kuvia, Intian kristityt taitavat kaikki asua täällä. Jumalan oma maa kuten kylteistä saa lukea. Kaiken muun lisäksi kommunistinen puolue on voimissaan joten todellakin erilaista Intiaa tämä osavaltio.

Kochinin alue leviää laajalle ympäristön saarille ja niemimaille luoden hienon pikkukaupunkien verkoston jossa liikkuminen on vaivatonta hyvien yhteyksien vuoksi. Laivamatka yhteen suuntaan kustantaa muutaman eurosentin verran ja bussitkin liikkuvat hyvin. Viihdyin hyvin näillä seuduilla, maisemat olivat vaihtelevia ja paikkoja kierrellessä päivät menivät vauhdilla.

Fort Kochin on paikan turistirysä josta löytyy paljon majoitusta ja ravintoloita pieneltä alueelta. Monelta suunnalta on vaikutteita tullut historian saatossa kun eurooppalaiset, muslimit ja juutalaiset ovat tapelleet mausteista. Vanhoja hienoja taloja joista osa on entisöity ja kapeilla kujilla mauste -ja riisikauppiaiden pieniä luukkuja joissa kauppaa tehdään edelleen vanhaan malliin. Pienellä juutalaisyhteisöllä on jäljellä vielä oma alue jossa myydään antiikkia ja taidetta melko juutalaisin hinnoin. Kalastustakin harjoitetaan ikivanhalla tavalla käyttämällä parikymmentä metriä korkeita, puusta rakennettuja laitteita verkkojen laskemiseen. Monta miestä tarvitaan tällaista häkkyrää operoimaan ja nykyään tämä on pientä showtakin turistien kerääntyessä katsomaan mitä sieltä merestä nousee. Saalis tuodaan rantakadulle myytäväksi josta voi valita haluamansa iltapalan ja kiikuttaa sen ravintolaan valmistettavaksi. Fort Kochin on romanttisen oloinen paikka iltavalaistuksessa ja paljon pariskuntia näkyikin hempeilemässä ravintoloissa.

Erääksi päiväksi vuokrasin skootterin Fort Kochinista kun ajattelin, että tällä niemimaalla ei aivan niin hurjaa liikennettä olisi. Kuinka väärässä olinkaan. Lähdin aluksi kiertämään mantereen puoleista osaa ja eksyin sellaisiin liikennemyllyihin, että ihme on kun en koheltanut jalkoja poikki. Löytyikin kaupunkeja joihin tuli mantereen puolelta katkeamaton liikennevirta siltojen yli ja näytti siltä, että mitään sääntöjä ei ollut vaan kaksikaistaisesta tiestä tuli viisikaistainen valtatie jossa autot, polkupyörät ja moottoripyörät suhasivat minne sattuu. Röyhkeys oli valttia ja jos tilaa antoi jollekin niin sitten sai antaa tilaa tuhannelle muullekin. Käännyin aika pian takaisin ja suunnistin toiselle puolen niemimaata josta löytyi rauhallisempia seutuja. Tällä puolen oli maaseudun tunnelmaa kun ympärillä oli pelkkää peltoa, vettä ja palmupuita, liikennettä ei juuri ollenkaan. Erääseen kylään saavuttaessa tien reunustat oli koristeltu pienillä punalipuilla ja muutamilla isommilla joista löytyivät kuuluisat sirppi ja vasara. Aika tuntui pysähtyneen tässä kylässä. Ränsistyneitä taloja, vanhoja miehiä istuskelemassa varjossa ja naisia työn touhussa. Pysähdyin teelle paikalliseen ”kahvilaan” ja kohtaus oli kuin vanhasta lännenelokuvasta. Astuin ovesta sisään jolloin puheensorina lakkasi ja kaikki kääntyivät katsomaan sisään tullutta muukalaista. Sanoin päivää, istuin nurkkapöytään ja hiljaisuus vaan syveni. Mitähän tähänkin nyt sanoisi. Alkoi vaikuttamaan siltä, että en välttämättä keksi mitään sanottavaa, joten join teen pikavauhtia ja otin syötävät mukaan. Ehkä olisi pitänyt kertoa salasana sisään astuessa tai mainita olevansa kommunisti, kuka tietää.

Yksi uimarantakin alueelta löytyi Vypinin saarelta ja mukava bussimatka satamasta rannalle kesti vajaan tunnin verran. Mahdottoman pitkä oli tämä Cherain ranta joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Opaskirja mainitsi, että tämä ranta saattaa olla alueen tarkoin varjeltu salaisuus josta sain hieman erilaisen mielikuvan. Pikkuhiljaa tässä alkaa kuitenkin tottua siihen, että Intiassa joka paikka saattaa olla täynnä ihmisiä ja opaskirja on kirjoitettu hyvällä mielikuvituksella monelta kohdin. Olisikohan Intia mitään ilman tätä ihmispaljoutta? Eipä kai. Mukavan päivän vietin meren äärellä ja jalkapalloakin yritettiin pelata paikallisten kanssa. Cherain erikoisuus oli känniläisten suuri määrä, kylässä oli pitkä jono viinakauppaan ja eräs pää jäässä oleva tyyppi lupasi kyyditä minut takaisin satamaan moottoripyörällä. Näytti olevan noin seitsemäs päivä menossa, mutta hauskoissa tunnelmissa. Otin kuitenkin bussikyydin takaisin ja matkalla mietin perjantaipulloa. Tai keskiviikon.

Ernakulam on alueen mantereen puolella oleva osa jonka ranta on täynnä korkeita kerrostaloja ja purjeveneitä, tällaista varakkaamman näköistä seutua. Muutama vilkas katu löytyi joissa paljon vaatekauppoja ja ruokapaikkoja. Heitinkin reissussa rähjääntyneitä vaatteita roskiin ja innostuin shoppailemaan. Eläimellistä sovittelua. Kävin varaamassa ensimmäisen pidemmän junamatkan joka sujui yllättävän jouhevasti. Olin lukenut pitkistä jonotuslistoista, mutta sainkin nukkumapaikan Mangaloreen menevään junaan jo samalle illalle. Kymmenen tunnin junamatka meni heiluvasti puoliunessa. Aamulla oli erikoista alkaa heräilemään, ottaa korvatulpat pois ja ryhtyä aamutoimiin kun ympärillä istui porukkaa pirteän näköisenä töihin menossa. Matka kustansi noin kolme euroa. Keskellä yötä maha hieman jo varoitteli tulevasta ja seuraavana iltana Mangaloressa iski vatsatauti joka piti minut ankean hotellihuoneen sängyn pohjalla seuraavat pari päivää. Lukuisissa jäätelöbaareissa käynti parin päivän aikana taisi kostautua herkkuperseelle. Juoksin sängyn ja pöntön väliä houreissa enkä tiennyt oliko aamu vai ilta. Astuminen kylpyhyoneen junanvessahajuihin sai laatan lentämään ilman ponnisteluja. Havahduin kahden jälkeen yöllä sihen kun Rooney teki 2-0 mestarien liigassa ja selostaja huusi. Olin puolittain sängyssä ja lattialla. Vatsakivut olivat sitä luokkaa, että olin mitä ihmeellisimmissä jooga-asennoissa illan ja yön aikana. Hyvää jäätelöä oli ainakin syödessä.

Etelä-Kerala, Intia

Bussisekoiluiden jälkeen vaihdoin muihin liikennevälineisiin. Kollamissa nousin jokilaivaan joka lähti pujottelemaan lukuisten kanavien ja "takavesien" kautta Alappuzhaan, kahdeksan tuntia kului yllättävän nopeasti. Mukava tapa matkustaa ja matkan varrella näkyi paljon hienoja taloja, muutama pienempi kylä, palmujen loputon rivistö, hotelleja omilla saarillaan ja puolessa välissä matkaa olleet lukuisat kalastusalukset ja verkot. Kalastus on iso elinkeino täällä ja toivottavasti meressä riittää antimia tulevaisuudessakin. Osa kanavista oli kasvanut vesikasveja täyteen ja muutenkin näytti siltä, että rehevöitymisestä tulee ongelmia. Loppumatkasta maisemaan ilmestyivät sadat veneet joiden päälle oli rakennettu upeita, pienen majatalon näköisiä massiivisia koppakuoriaisia ja niiden varjossa vastaan tuli pienempiä, kahden hengen lemmenpesiä muurahaisille. Eräs matkaaja katseli käsi poskella kun ihmisten hymy tuntui aina vain levenevän näissä vastaan tulleissa asuntoveneissä. Vähintään kaksi maksanutta matkustajaa vaativat näihin ja harmittaa todella paljon jäädä rannalle ruikuttamaan tällaisina hetkinä.

Hotellihuoneet osaavat olla kuolettavan tylsiä edullisimmissa paikoissa ja mieleen tulee lähinnä vankila kun ikkunoissa on kalterit ja varustuksena pelkkä sänky. Alappuzhan venelaiturilla oli paljon tarjontaa kotimajoitukselle ja sehän sopi minulle, otin ensimmäisen tarjotun paikan. Huone oli hienolla paikalla, kolmikerroksisen talon kattotasanteelle rakennettu tilava olkimaja ja mukavaa porukkaa talo täynnä.

Kottayamissa riksakuski sai ylipuhuttua jäämään ”mukavaan kaupunkiin” ja näytti käyntikorttia jossa oli hienoja kuvia hänen perheensä kotimajoituksesta, mutta kuvia oli hieman ”muokattu” eli ne olivat jostain aivan muualta. Talo oli oikeasti aika vaatimaton kahden huoneen majapaikka, mutta päätin silti jäädä kun oli mukava perhe. Isä, äiti ja tytär nukkuivat lattialla kun vieras tuli taloon. Hieno kokemus sinänsä, mutta hieman häiritsevää oli se kun yrittivät myydä hierontaa ja lannevaatteita ylihintaan, tuli vaivaantunut olo. Intialaisen perheen elämää tuli nähtyä verhojen takaa ja ilta meni mukavasti isännän kanssa siihen asti kunnes rommipullo oli tyhjä, sitten olikin nukkumaanmenoaika. Vähän turhankin arkista.

Kaupungeissa ei mielenkiintoa juuri ollut ja Varkalan kallioiden jälkeen liikenteen melu puudutti pahasti. Alappuzhaan ja koko Keralaan osui yleislakko yhden päivän ajaksi jolloin julkinen liikenne pysähtyi ja liikkeet pitivät ovensa suljettuina. Alappuzha näytti mukavalta kanavakaupungilta hiljaisena päivänä ja merenranta oli lähellä. Kottayamin keskusta taasen oli mainoskylttien ylitsepursuva patoutuma josta en löytänyt mitään. Eräs kerjäläinen oli pysäyttävin, omituisin ja karmivin näky ikinä. Mies oli päästä varpaisiin täynnä golfpallon kokoisia paiseita jotka näyttivät märkivän ja jalat olivat paisuneet epämuodottomiksi lonkeroiksi. En voinut hetkeen käsittää mitä olin nähnyt ja aivan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi niin seuraavaksi kadulla makasi jalaton yksikätinen mies joka näytti sokealta. Toimivalla kädellään mies naputti pientä rumpua ikäänkuin merkkinä ulkomaailmaan, että edes joku huomaisi hänet. Oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ja miettimään inhimillisyyden rajoja. Julma on kohtalo joillakin tässä maailmassa.

Menin näidenkin kaupunkien välin jokilaivalla ja maisemat olivat lähinnä peltoja tai pitkää suoraa kanavaa, mutta vesillä matkustelu on mukavaa vaihtelua joka tapauksessa. Jossain vaiheessa matkaa eteeni istui nuoria miehiä. Hetken juteltuamme yksi alkoi yllättäen laulaa ja hyvin joikasikin. Halusi sitten omistaa erään laulun minulle. Tilanne tuntui koomiselta, olimme lähes kasvotusten ja ihmiset katsoivat ympärillä kun laulu raikasi. Minä taputin rytmiä samalla miettien, että mistähän tuo mahtaa laulaa ja mistä yleensäkään oli kysymys. Jeesuksesta lauloi. Erikoisiin ja hauskoihin tilanteisiin sitä joutuu täällä. Mieliala saattaa vaihtua päivän aikana monta kertaa ja tuntuu siltä, että jokaiselle päivälle osuu hyviä ja huonoja hetkiä sopivasti sekoittuen ja pitäen kaiken tasapainossa. Ei missään nimessä tasapaksua.

Varkala, Intia

Kanyakumarista Varkalaan ei ollut kovin helppoa bussilla löytää. Juuri kun luulin liikkumisen olevan helppoa niin sain melko lyhyeen matkaan kulumaan koko päivän. Neljä eri bussia ja jo nimeltään vaikeassa Thiruvananthapuramissa pyörin asemaa ympäri kun virkailijat neuvoivat aina seuraavan luukun mistä kysellä Varkalan bussia, avuliasta porukkaa. Missään ei lukenut englanniksi sanaakaan ja olin täysin pihalla. Istuin lopulta paikoilleni ja mietin junalla menoa eteenpäin kun aika pian virkailija nappasi kädestä kiinni ja opasti minut bussiin joka meni lähemmäksi Varkalaa. Ahaa, näinkö tämä toimiikin täälläpäin. Varkalan rannalle ehdin ensimmäisenä päivänä reiluksi tunniksi ja pulikoin rantavedessä kuin juuri uimaan oppinut pikkupoika. Väsyttävän päivän muistot huuhtoutuivat mereen kuin huomaamatta.

Kallioisille rannoille on helppo juuttua pidemmäksikin aikaa ja siirtyä relaksoituneeseen todellisuuteen. Varsin unelias tunnelma rannoilla ja bambumajakylässä jossa yövyin, ei yhtään niin ruuhkainen paikka miltä aluksi näytti, oikein mukava paikka täydelliseen laiskotteluun. Ainoa häirikkö oli majani seinissä asustellut jokin, joka piti ihmeellistä naputtavaa ääntä iltaisin ja kerran vei yöunetkin kun aloin kuvittelemaan, että keskellä yötä se jokin puree itsensä vihdoinkin seinästä läpi ja syöksyy suoraan nivusiin kiinni. Luin mainion kirjan kyseisenä yönä, elokuvanakin hauskan How to lose friends & alienate people ja innostuin muutenkin lukemaan kuukauden tauon jälkeen. Vaihtokauppa sujui hyvin kirjakaupoissa joista löytyi muutama suomenkielinenkin opus. Kallion reunalla kulkee kävelytie jossa on tiheään vaatekojuja, matkanjärjestäjiä, hierontapisteitä, kirjakauppoja ja ravintoloita. Hyvää ruokaa yhtä lukuunottamatta joka paikassa missä kävin. Kaikki löhöilyyn tarvittava löytyy helposti, mutta heti tämän pääväylän takana on sellainen majapaikkojen labyrintti, että jos jotain tiettyä paikkaa lähtee etsimään niin eksyy varmasti.

Muutaman kilometrin kun jaksoi kävellä päärannalta poispäin niin löytyi hieno, pitkä hiekkaranta jossa ei juuri muita näkynyt. Pelkät meren äänet ympärillä, kuohuava vesi joka toi mieleen huurteisen lasissa ja isojen aaltojen hajotessa kuulunut murina. Palmupuita ja hiekkaa loputtomiin, hieno aution paikan tunnelma. Eräs isompi aalto teki jäynät, vei kaikki vedet mukanaan ja sukelsin suoraan pohjaan, tuntui kuin olisi hiekkapaperiin päänsä tökännyt. Otsa ruvella ja niska hellänä seuraavat pari päivää. Virtaukset olivat välillä aika kovia ja kerran pelästyin kunnolla kun lähdin uimaan rantaa kohti niin meninkin koko ajan taaksepäin. Pieni pelko vettä kohtaan on näköjään jäänyt takaraivoon Ugandan koskenlaskuista, mutta mitä pienistä. Rannalta takaisinpäin tullessa oli huvittavaa huomata kun miehet seisoivat rivissä erään pienemmän rannan reunamilla ja katselivat länsimaalaisia naisia uimassa pikku pikku bikineissään. Jäin itsekin hetkeksi katselemaan ihan vain yleisestä mielenkiinnosta erilaista kulttuuria kohtaan. Hienot merimaisemat.