Vuodatus

Epätoivoa Afrikanmaalla muutama päivä takana. Intian suurlähetystö ei kyllä parasta kuvaa maastaan antanut. Ei siinä kahden viikon viisumin odottelussa mitään ihmeellistä varmaan Intialaisittain ole, mutta tapa millä aikaa venytettiin oli todella ärsyttävää. Asiat voisi tehdä toisinkin, esimerkiksi kertoa ihmisille viisumihakemusta jätettäessä tarvittavat tiedot kerralla eikä siten, että kolmannellakin käynnillä tulee tietoa kuinka viisumi maksetaan ja noudetaan. Aamulla maksu, iltapäivällä nouto, kuului rasvalettisen viiksiniekan suusta kun torstaina iltapäivällä jälleen kerran lähetystössä kävin tarkoituksena maksaa viisumi. Perjantaina aamulla palasin turhautuneena takaisin. Nyt onnistui maksu ja tiedustelin olisiko mitään mahdollisuutta saada viisumia iltapäiväksi. Kyllä on, vastattiin kaltereiden takaa ja kysyttiin puhelinnumeroani. Kerroin sitten suomalaisen kännykkäliittymäni numeron jolloin mies nappasi passini käteensä, tutkaili sitä muutaman minuutin ja vastasi, että ei olekaan mahdollista koska eivät voi soittaa tähän numeroon ja viisumi on valmis noudettavaksi maanantaina iltapäivällä. Huonoin selitys ikinä ja päässä kiehui. Olin elätellyt toiveita, että pääsisin vihdoinkin pois Kampalasta, mutta taas tuli pari päivää lisää. Erittäin turhauttavaa. Maanantaina iltapäivällä ties kuinka mones käynti lähetystössä ja olin päättänyt, että tämä saa olla viimeinen kerta. Olin jo maksanut bussimatkan Nairobiin samalle illalle ja jos viisumia ei nyt tippuisi niin pyytäisin passini takaisin ja Intian reissu jäisi tekemättä. Sadisti viiksimies ilmeisesti aisti tuskan kaikkien meidän viisumia odottelevien kasvoilta sillä show oli vertaansa vailla. Selvästi näki, että ulkomaiset passit ovat nipussa miehen edessä pöydällä, mutta niitä kuulemma vielä valmisteltiin. Uskomaton tyyppi. Selaili kalenteriaan kovinkin tärkeän näköisenä, leikkasi kulmia pois vanhoista passeista, tarkasteli kynsiään, välillä huuteli onko Intian passin noutajia ja käveli edestakaisin toimistossa happaman näköisenä. Aika kului ja viisumien noutoaika meni umpeen. Epätoivo ja ärtymys valtasi mielen. Miksi tämän miehen tarvitsee kiusata ihmisiä? Olin jo varma siitä, että viisumi jäisi tänäänkin saamatta, mutta omituinen asia tapahtui. Mies nappasi yllättäen passit käteensä ja vihdoinkin alkoi jakamaan niitä. Hiljainen viivytystaistelu päättyi lopultakin. Sain omani ja juoksujalkaa poistuin lähetystöstä. Aikaa Nairobin bussin lähtöön jäi noin tunti kaiken odottelun jälkeen ja kiirettä piti siihen ehtiä. Kolmen kuukauden viisumin lopulta sain, mutta kalliiksi tuli tämä lappu Kampalasta hankittuna. Omituista touhua. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea Intiassa odottaa...

Viidentoista tunnin bussimatkan jälkeen olin aamulla Nairobissa täysin hajalla. En ehtinyt syömään Kampalassa ja lisäksi sain nukuttua ehkä muutaman tunnin koko matkalla. Onneksi sentään hotelli löytyi helposti ja olin päättänyt jatkaa Intiaan seuraavana päivänä, Nairobi ei napannut. Lähdin etsimään nettikahvilaa jossa voisin varata ja maksaa lennon, ei pitäisi olla iso homma ja kohta pääsisin syömään ja nukkumaan. Niinhän sitä luulisi. Nyt ongelmaksi muodostui se, että Nairobin kokoisesta suurkaupungista ei löytynyt ainoatakaan nettikahvilaa jonka tietokoneisiin olisi asennettu pieni ohjelmanpätkä nimeltään Java. Lisäksi yhteydet olivat niin hitaita, että ohjelman lataus olisi kestänyt ikuisuuden ja pankkini nettisivusto ei toimi ilman tätä. Oma tietokone on alkanut temppuilemaan sopivasti ja jätin sen hotellille joten kaikki oli jälleen sopivasti pielessä. Kiersin parin tunnin aikana luultavasti kaikki keskustan nettikahvilat ja olin todella epätoivoinen. Tapahtuuko tämä sama nyt tietokoneiden kanssa mikä Kampalassa tapahtui Intialaisen virkailijan kanssa. Ei voinut olla totta että taas jumiutuisin paikoilleni sillä seuraava lento oli vasta neljän päivän päästä. Migreeni iski ja näin sahalaitaa. Muutama tunti aikaa varata lento seuraavalle päivälle. Palasin hotellia kohti allapäin ja päätin vielä kokeilla yhtä paikkaa. Ihmeellistä, mutta tästä kaikkein rähjäisimmästä paikasta löytyi se pirun Java asennettuna ja lisäksi yhteydet toimivat ällistyttävän nopeasti. Varasin lennon muutamassa minuutissa ja ihmettelin mikä omituinen kirous minun päälleni on langetettu.

Viimeisinä päivinä Afrikassa ymmärsin kuitenkin erään asian. Mitä enemmän yrittää kiirehtiä, sitä hitaammin asiat tuntuvat etenevän. Tähän mennessä minulla ei ole ollut kiire mihinkään ja kaikki on sujunut helposti omalla painollaan. No, hyvä saada pientä stressiä pääkoppaan välillä jotta aivotoiminta ei kokonaan pysähdy, sen verran rento ilmapiiri Afrikasta löytyy. Alkuperäinen suunnitelma Victoria-järven kierroksesta ei lopulta toteutunut, mutta enpä toisaalta tiennyt Ugandan olevan niin mahtava paikka. Olin ajatellut muutaman viikon maassa viettää, mutta pärähdin täysin sen luontoon ja ihmisiin. Seitsemän viikkoa meni todella nopeasti. Keniastakin jäi hienoja muistoja kolmelta viikolta ja Afrikkaan täytyy päästä ehdottomasti joskus takaisin. Mutta nyt on jollain tavalla helpottavaa päästä pois ja jatkamaan matkaa..