Sipi Falls, Uganda

Jätin Intian viisumihakemuksen Kampalassa. Netistä luin, että käsittelyyn menisi 4-5 arkipäivää. Hyvää aikaa vähän juhlia, olihan vuodenvaihteesta jo pitkä aika. Korjattuani hakemusta muutamaan kertaan muun muassa tulostamalla pankkitilini saldon netistä ja kirjoitettuani selvityksen siitä miksi jätän hakemuksen Kampalaan enkä Helsinkiin, ilmoitti virkailija tylsistyneenä ja tylysti, että hakemuksen käsittelyyn menisi vähintään kymmenen päivää ja ehkä saisin kuukauden viisumin normaalin puolen vuoden sijasta, lisäten perään jotta turha tulla kyselemään aikaisemmin. Selvä homma, kiitos ja näkemiin. Koska passini oli lähetystössä niin eipä tullut Keniaan lähdettyä vaan otin suunnaksi itä-ugandan ja Mbalen kaupungin lähistöllä sijaitsevat Sipin putoukset. Matka hemmetin kuumasta Mbalesta oli kiemurtelevaa vuoristotietä vajaan 2000 metrin korkeuteen yhteistaksin kyydissä, jossa näin ensimmäistä kertaa mustien miesten hikoilevan muualla kuin urheiluareenoilla. Mahdottoman kuuma päivä. Perillä oma t-paita ja shortsit olivat läpimärät ja hieman nolona autosta poistuin kun näytti siltä kuin olisin vaatteet päällä uimassa käynyt.

Ällistyttävän hienot näkymät ylhäältä Sipin kylästä avautuivat ja ensimmäinen majapaikka sijaitsi suoraan korkean kallion reunalla. Pudotusta vajaat sata metriä ja turva-aidoista ei tietoakaan, mainio paikka hoitaa korkean paikan kammoa kun päätä huimasi ja mahasta kouraisi aina alaspäin katsoessa. Edessä avautui laaja maisema josta näki vähän liioitellen puolet Ugandasta, hieman samanlaista kuin olisi lentokoneesta taivaanrantaa katsellut. Ympäristössä paljon hienoja istuskelupaikkoja joissa vierähti tunti tai pari ohimennen, pystysuoria kallioita joissa Elgon-vuorelta virtaavan veden muodostamia vesiputouksia. Isoin putous oli noin sata metriä korkea, mutta leveyttä vain muutamia metrejä. Ei putouksissa sinänsä mitään mullistavaa ainakaan näin kuivalla kaudella, mutta istuivat hienosti maisemaan.

Ehdin olla paikalla noin viisi minuuttia kun puskista ilmestyi Thomas, mainio opas joka kovasti halusi, että tekisimme päivittäin pienen retken ympäristöön ja voisimme vaikka ajaa moottoripyörillä vuorille. Mutta kun minä typerys olin hukannut rahani Kampalan yöhön, en voinut, en kyennyt. Mukavan oloinen kaveri joka hiljalleen rakenteli itselleen taloa ja yrittää elättää vanhaa äitiänsä siinä sivussa. Bisnesmiehen vikaa oli ja selkeät suunnitelmat. Talo pystyyn, opashommia urakalla, rahaa säästöön ja sitten monta vaimoa. Rahoitin miehen unelmia sen verran, että kävimme kiertämässä muutaman vesiputouksen joka oli mukava parin tunnin aamulenkki ylärinteeseen. Ilman opasta täällä olisi vaiketa maastossa liikkua. Matkalla ylös maanomistajat veloittivat läpikulkumaksuja ja polkuja meni joka suuntaan viljelmien seassa, yksin olisi saattanut joutua vaikka ison vihreän banaanin syömäksi. Kierrokseen kuului myös vierailu Thomasin rakennustyömaalla ja viisikymmentä dollaria uupui vielä siitä, että talosta saataisiin seinät tilkittyä. Kunnon mullalla, ei millään elefantin paskalla. Parasta onnea Thomasille varsinkin niiden naisten kanssa.

Kylän ympäristössä oli paljon nähtävää ja päiväkävelyillä näki pökerryttäviä maisemia, vesiputouksia sekä paljon paikallisia ihmettelemässä kävelevää valkoista miestä. Keskipäivällä oli sen verran lämmintä, että kuulemma vain hullut liikkuvat kävellen. Kiitos, nyt tuli sillekin varmistus. Aika sekopäistä touhu eräänä päivänä olikin kun himotti kävellä aina vaan pidemmälle ja seuraavan harjun päälle tajuamatta, että kun juomavedet loppuvat niin ei ole rahaa mukana ostaa lisää ja lähes konttaamiseksi taivallus paluumatkasta meni. Välimatkoja on vaikea arvioida näin laajassa ympäristössä. Ja veden tarvetta. Iltaisin paikka oli todella hiljainen ja aktiviteettina oli lähinnä löhötä ja lääkitä sitkeänä jatkuvaa yskää paikallisilla rohdoksilla. Sähköjohdot menivät kylän läpi jonnekin, mutta yhtenäkään iltana en nähnyt ainuttakaan sähkölamppua palavan missään. Tästä aiheutui pieni ongelma eräänä iltana kun kävelin katselemaan auringonlaskua mäen päälle, unohdin ottaa taskulampun mukaan ja loppuillasta jouduin kilometrin verran hoipertelemaan pilkkopimeässä takaisinpäin. Kävi nimittäin niin, että tapasin ylhäällä paikallisia nuoria jotka kutsuivat kotiinsa teelle ja matookea syömään. Mahtavan vieraanvaraisia ja mukavia ihmisiä, mutta kun puhe kääntyi perinteiseen eli naimisiinmenoon tyttärien kanssa niin oli aika poistua yöhön. Auringonlasku ylhäällä oli ikimuistoinen tulipallon värjätessä vaaleansinisen taivaan hiljalleen keltaisesta oranssiksi ja lopulta hehkuvan punaiseksi tulimereksi.

Lähettäjä Sipi Falls, Uganda

Muutaman yön vietin vastapäätä ensimmäistä majapaikkaa. Iltaisin korkealla rinteellä tuuli puhalsi kovaa, tuntui siltä kuin mökki olisi lähtemässä lentoon kattopeltien nauraessa ja puiden suhistessa. Ehkä aamulla heräisin jostain toisesta kylästä hyvällä onnella jos laskeutuminen onnistuisi. Istuin terassilla jumiutuneena tuoliin, katselin tähtiä ja aivan kuin olisin leijaillut avaruudessa. Ympäristö oli täysin pimeä ja tähdet loistivat valoa jostain tuhansien vuosien takaa, maaginen paikka ihmetellä ihmisen osaa universumissa. Hetkinen. Olen tainnut hukata itseni. Kuka minä olen, mistä olen tulossa ja miten ihmeessä minä tänne eksyin? Olenko kotona vai matkalla jonnekin? Havahduin pölhöistä ajatuksistani siihen kun vuorten yli alkoi kajastaa valoa. Olinko nukahtanut ja aurinko alkoi jo nousta vai oliko se ufojen hyökkäys? Odottelin ihmeissäni mitä tulisi tapahtumaan. Valo kirkastui vieden osan tähdistä mennessään ja tulipahan tämäkin nähtyä. Pieni pallo sieltä nousi, ei kuitenkaan vieraita muilta planeetoilta vaan kuu. Omituista, odotin jotain kuin kuuta nousevaa ja kuu sieltä lopulta nousikin. Tulin kuuhulluksi, katselin tuota kuollutta palloa loppuyön ja nauroin hölmöille ajatuksilleni. Saa nähdä mitä ovat saaneet aikaan Intian lähetystössä tällä välin..




Jarkko Huumonen