Intiassa on hotellien etsiminen käynyt hieman hankalammaksi kun ne ensimmäiset viisi paikkaa ovat olleet täynnä ja sitä tietää, että ne seuraavat kymmenen ovat varmasti täynnä. Koko ilta kului Maduraissakin kun etsin ensimmäisen yön rotankololle korvaajaa. Oikeaan hotelliin opastajista ei ollut pulaa. Lungeihin pukeutuneet kaverit saavat sätkän palkkioksi jos onnistuvat jonkun raahaamaan huonetta katsomaan ja hiisaavaat palkkansa silmät punaisina. Muutenkin joka paikassa käryää ja tuntuu olevan hyvinkin arkipäiväistä. Pitkän matkan bussin pysähtyessä tauolle ukot istuvat riviin sytyttämään, mutta ulkomaalaisen ei välttämättä kannata liittyä joka rinkiin. Kovilla tuomioilla pelottelevat.
Ensimmäisen yön kololla oli hyvä palvelu, aamulla oven alta oli työnnetty hindujen lehti ja ruisku. Mitä ihmettä, ruisku se oli. Jaahas, vedänpä tästä aamuherskat ja luen päivän lehden, odottakaa hetkinen tarjoilija sen teen kanssa. No ehkä ei kuitenkaan tällä kertaa. Seuraavat päivät vietin hieman siistimmässä hotellissa jossa palvelukin toimi vielä astetta paremmin. Huonepalveluun ei tarvinnut ottaa puhelua kun kaveri kävi soittamassa ovikelloa tunnin välein ja aamulla muisti soittaa huonepuhelimeen. Nälkä tuli jo siitä kun sai juosta ovelle koko ajan, mutta hyviä ruokia sitten toivatkin. Erääksi päiväksi juutuin katsomaan olympialaisia ja sitä kun Suomi nuiji Saksan lätkässä. Kisastudio oli tällä kertaa minä ja innokas huonepalvelija jolle yritin kertoa mikä laji oli kyseessä ja että Suomi oli se kotimaa. Jääkrikettiä totta tosiaan.
Kaduilla oli turhan paljon miehiä tarraamassa ranteeseen. Yhdestä tuli oikea maanvaiva kun näin tyypin aina kun poistuin hotellista ja ei tuntunut menevän perille että en ole nyt kiinnostunut hänen palveluistaan. Sitkeitä kavereita, jotka tekevät ajatuksen kuumilla kaduilla kävelystä toisinaan tukalaksi. Taidan näyttää liian turistilta, täytyy varmaan kasvattaa viikset.
Maduraissa on suuri Sri Meenakshin temppeli joka huokui historiaa kun sen korkeita käytäviä katselin. Mystinen tunnelma, kynttilät valaisivat ja ihmiset sotkivat naamansa jauhoilla, pyörivät patsaita ympäri tai vaan paikoillaan heittäytyen maihin suutelemaan lattiaa. Muutama paikka oli kielletty muilta kuin hindulaisilta, näyttivät savuisilta luolilta. Paljon oli palvottavaa ja yksi erikoisen näköinen norsu. Tämän pyhän eläimen tehtävänä oli koskettaa ihmisiä kärsällään päälaelle. Pelottavalla otuksella oli hypnoottinen katse ja se liikkui edestakaisin kuin transsissa. Jäädyin paikoilleni. Mitä se minua koko ajan tuijottaa, lakkaisi nyt tuijottamasta hyvät Jumalat. Ulkopuolella kohosivat mahtavan kokoiset tornit, gopuramit, joita on kaksitoista. Korkein näistä on viisikymmentä metriä ja kaikki täynnä värikkäitä yksityiskohtia, ihmisiä ja eläimiä eri kerroksissa. Näitä katsellessa meni tunteja ja olen melko varma, että näin kahden patsaan vinkkaavan silmää kun olin ottamassa valokuvaa, mutta en miettinyt asiaa sen enempää kun molemmat sattuivat olemaan viiksekkäitä miehiä. Ehkä se oli Brahman joka lähetti terveisiä.
Intian eteläkärki oli liian lähellä ohitettavaksi ja lähdin Kanyakumaria kohti hieman pöllähtäneellä mielialalla. Ei tuntunut käynnistyvän koko päivänä. Bussiasemalla sain kuulla, että seuraava suora linja menisi vasta kolmen tunnin päästä, mutta läheiseen Nagercoiliin busseja kulki useammin. Nagercoilissa kaikki neuvoivat eri bussiin ja oikeaa ei tuntuvan osuvan kohdalle. Oli varmasti ihmisillä nauramista kun roikuin vauhdissa olevien bussien ovensuussa kyselemässä Kanyakumaria ja hypin nolona pois. Monen yrityksen jälkeen löysin lopulta itseni täyteen ahdetusta ruuhkabussista matkalla oikeaan osoitteeseen. Tiivis oli tunnelma ja sain sopivasti seisomapaikan tankopuristuksella. Ihmiset hyppivät ikkunoista ulos pysäkeillä kun käytävällä oli pattitilanne. No onneksi ei tarvinnut ovesta ulkona roikkua koko matkaa vaikka jotkut tuntuivat nauttivan siitäkin.
Olin tuntia ennen auringonlaskua perillä ja nopeasti siirryin merenrantaan haistelemaan tuulia. Vihdoinkin meren äärellä ja samalla Intian eteläkärjessä. Kolme kuukautta paahtavan auringon alla, eikä yhtään hullumpaa touhua tähän mennessä. Fiilistelin siinä auringon laskiessa kun yhtäkkiä jouduin hihittelevän poikajoukon yllättämäksi ja kysymysten tulvaan. Salamavalot räiskyivät, kaikki oli ohi nopeasti ja jäin ihmettelemään mitä tapahtuikaan. Päivällä sattui muitakin hauskoja juttuja mikä sai miettimään onko poskessa joku merkki kun kaikki tuntuvat yhtäkkiä olevan kiinnostuneita. Erikoisin asia tapahtui bussimatkalla kun viereen istunut mies tuijotti tunnin verran sanomatta sanaakaan. Söi mandariineja ja tuijotti. Parasta matkaseuraa ikinä.
Kanyakumarin isoin temppeli näytti vanhalta varastohallilta ja jätin käymättä, sisältä luultavasti hienoin paikka kaikista. Parisataa metriä meren rannasta oli kaksi muistomerkkiä jotka olivat iltavalaistuksessa hienoa nähtävää, mutta päivällä aika nopeasti kierrettyinä. Korkea, julman näköinen graniittipatsas on pystytetty tamilirunoilijan kunniaksi vuosituhannen vaihteessa ja kallion päälle mandapam erään filosofin muistolle joka jumitti kolme päivää samaisen kallion päällä ennen lähtöään uskonnolliselle matkalleen. Kanyakumari oli nopeasti nähty eikä samoja paitakojuja ja korukujia kovin kauaa jaksanut kierrellä kun ei sitä kunnon uimarantaakaan löytynyt. Tulipahan käytyä hyviä kalaruokia maistelemassa.