Lake Bunyonyi, Uganda

Mahataudista puolittain toivuttuani otin moottoripyöräkyydin monien matkaajien mainostamalle Bunyonyi-järvelle joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Kabalesta. Tie on alkumatkasta jyrkkää ylämäkeä ja loppumatka lasketellaan upealle järvelle. Pieniä poukamia ja lahtia, vehreitä saaria eukalyptuspuiden täyttäminä, korkeilla rinteillä taloja joiden ympärillä viljelysmaita. Järven pinta tuntuu olevan aina tyyni, vihreä vesi kimaltelee auringonpaisteessa moottoriveneiden ja kanoottien risteillessä saarien välillä. Majoitusta löytyy joka lähtöön ja lisää näyttää olevan kovasti rakenteilla. Tällainen hieman kehittyneempi versio näistä Fort Portalin ympäristön kraaterijärvistä ruoan ja majoituksen suhteen, mutta se minkä näissä voittaa niin rauhallisuudessa häviää Bunyonyin ollessa suosittu paikka paikallistenkin keskuudessa. Ilmapiirin rentous taitaa olla aika pitkälti kiinni majapaikasta ja siitä miten hyvin sietää kännisiä ihmisiä. Hienoimmillaan Bunyonyi on aamuisin mystisen usvan peitossa tai iltahämärissä värien haalistuessa kirkkaista harmaisiin.

Vuokrasin teltan paikasta jossa oli toimelias henkilökunta, hyvin hoidettu nurmialue, paljon istutettuja puita ja värikkäitä kasveja. Ylärinteessä kalliimman puoleiset bandat, ravintola sekä muutama katos joissa saattoi istuskella varjossa. Laiturille oli matkaa kymmenen metriä. Uimista harrastin siinä määrin, että onnistuin polttamaan nahkani laiturilla lämmitellessä. Ihosyöpä alkaa näyttämään varmalta tapaukselta minun kohdallani kun iho kuoriutuu joka toinen viikko. Vastarannalla näkyi opaskirjan suosittelema paikka joka oli täynnä turisteja, mutta täällä oli rauhallisempaa. Naapurina oli paljon matkustanut Saksalainen pariskunta joka oli oikein mukavaa seuraa parin päivän ajan. Lähtivät sitten jatkamaan kohti Ruandaa. Olin paikan ainoa vieras muutaman päivän ajan, tosin illan tullen nuoret miehet saapuivat järven yli katsomaan jalkapalloa tai elokuvaa hotellin ravintolaan ja ohjelman päätyttyä hyppäsivät käsin veistettyihin kanootteihinsa ja meloivat iloisesti mustaan yöhön.

Muutaman päivän pysyttelin varjossa, iho tuntui syttyvän tuleen heti kun aurinko siihen pääsi tuikkaamaan. Riippumattoon aamupalan jälkeen ja iltapäivällä ylös. Osallistuin Saksalaisten kanssa veneretkelle jonka piti lupausten mukaan kestää kaksi tuntia. Odottelimme laiturilla kunnes vanhalta viinalta haiseva kuski saapui paikalle ja astuimme pitkään puiseen veneeseen joka oli varustettu kahdeksanheppaisella myllyllä. Järvi näytti hienolta pinnaltakin katseltuna. Paikallisten asuttamia saaria joissa banaaniviljelmiä ja lehmiä laitumella, toisaalla näkyi kirkkoja ja kouluja.Tuuheata metsää täynnä olevia pikkusaaria joissa laiturit tulivat korkean heinikon lävitse ja isompia joita koristivat majapaikkojen kyltit ja venepaikat. Kuskillamme ei tainnut vaan olla paras päivä menossa. Kiersimme pienen saaren (Punishment Island) jonne aikoinaan on viety kuolemaan kaikki raskaana olevat naiset jotka eivät olleet naimisissa. Paikka jossa ei ollut mitään muuta nähtävää kuin linnut jotka istuivat saaren ainoan puun oksilla, mutta historialtaan kiinnostava. Kierros saaren ympäri ja siitä kuski kaasutti takaisinpäin eräälle isommalle saarelle, ajoi veneen laituriin josta kävelimme hotellin ravintolaan. Veneretkemme oli kestänyt tähän mennessä noin viisitoista minuuttia ja hieman ihmettelimme mikä on homman nimi. Odotimme että kuski sai suun kosteaksi ja yllättäen lähdimmekin jatkamaan matkaa takaisin lähtöpisteeseen. Vaadimme kuitenkin miestä pysymään lupaamassaan kahden tunnin kierroksessa ja puolen tunnin verran saimme lisäaikaa puristettua. Suurinta huvia oli loppumatkasta kun mies ajoi suoraan kalaverkkoon, mutta juopon tuurilla ei saanut potkuria pahasti sotkeentumaan siihen. Saksalaiset marssivat vaatimaan hyvitystä heti kun rantaan pääsimme ja muutama tonni tuli takaisin. Olen tähän mennessä kahdella veneretkellä ollut, toinen näistä Keniassa ja ovat haiskahtaneet pahasti rahastukselta. Enpä voi suositella.

Yllättävästi patikoin täälläkin erään harjun päälle. Viime aikoina on ollut pakottava tarve kiivetä näitä mäkiä kun maisemat ovat niin hienoja ylhäälle päästessä. Ihan mukava muutenkin tehdä jotain muuta kuin maata paikoillaan, kunto tuntuu olevan romahtamaisillaan kun en pariin kuukauteen ole urheillut. Jos sitten helmikuussa... Kyselin neuvoja paikallisilta miten rinne kannattaisi kiivetä ja kovin ystävällisiä olivat, mutta jokainen tuntui neuvovan eri reittiä. Olin ymmälläni. Vastaan tuli sitten peltotöistä palaamassa ollut sisarusparvi joka lupasi näyttää oikean reitin kotimatkansa varrelta, oikein iloisia ihmisiä. Tytöt kuljettivat isoja perunasäkkejä pään päällä ja pikkumies kantoi ylpeänä olallaan puolet itseänsä pidempää kuokkaa. Saattoivat olla äiti ja lapsetkin, vaikea näistä on sanoa. Todella isoja perheitä täällä on nuorillakin naisilla ja eräässä kylässä näin raskaana olevan tytön joka näytti alakoululaiselta. Muutaman kilometrin matkan varrella seuraan liittyi noin kymmenen lasta eri kulmilta, muutama mies kauppaamaan kanoottiretkiään, isoäitinsä kanssa asusteleva sinkkunainen joka halusi naimisiin, banaaninmyyjä, lauma lehmiä, pässejä ja muutama kerjäläinen. Rinne alkoi jyrkentyä ja seurue pieneni. Perunasäkit jätettiin kotiovelle ja yksi näistä tytöistä lähti innokkaana kiipeämään perässäni jyrkempää osuutta. Lupasi keittää perunoita ruoaksi ja halusi Suomeen kanssani. Kieltäydyin kohteliaasti naimakaupoista. Hienot maisemat järven yli avautuivat ylhäältä, mutta maha ei oikein pitänyt tästä kiipeilystä ja pakotti palaamaan alas kiireisellä aikataululla.

Seuraavat päivät olin yksin. Oli aikaa miettiä asioita ja mitä on tapahtunut. Kaksi kuukautta matkaa takana. Aika johon on mahtunut niin paljon uutta, että pää ei tahdo pysyä mukana tietotulvaa suodattaessaan. Tähän asti kaikkeen on suhtautunut innostuneesti ja mielenkiinnolla, mutta viimeisten päivien aikana jokin on kuitenkin muuttunut. Koti-ikävä ei vaivaa, mutta kaikesta on vaan tullut jotenkin arkista ja tylsää. Afrikkalainen todellisuus läpsii vasten kasvoja. Asioita alkaa miettimään eri kantilta ja mieli tulee surulliseksi kun muistelee matkan varrella nähtyjä ja kuultuja asioita. Surkeita kohtaloita ja liian paljon apua tarvitsevia. Mikään ei tunnu nyt oikein miltään. Pölyiset kadut eivät houkuta kävelemään. Matatukyyti on pelottava hikinen retki. Ravintoloiden ruokalistoilla voisi pyyhkiä peränsä. Kylmä suihku kiristää hermoja. Loputonta reppujen purkua ja pakkausta. Kadut täynnä kyselijöitä. Kuka olet? Mistä tulet? Kuinka vanha olet? Oletko naimisissa? Miksi et ole? Pidätkö maastamme? Aina samat kysymykset, aina samat vastaukset. Matkaväsymystä? Ehkä pientä havaittavissa.

Nojasin nyrkkiini ja mietin matkani jatkoa. Olin alunperin suunnitellut meneväni Ugandasta Tansaniaan, Victoria-järven ympäri ja kohti itärannikkoa. Katselin karttaa ja päätin, että Tansanian kierros saa jäädä odottamaan parempia aikoja. Maa on valtavan laaja, tiet länsipuolella heikossa kunnossa ja se tietäisi minun etenemistahdillani vähintään kuukautta, helposti kahtakin lisää Itä-Afrikassa. Ei innosta tällä hetkellä. Toisaalta en näe mitään järkeä rynnätä maan halki muutamassa viikossa vain sen takia, että voi siellä kehua käyneensä. Keniassa ja Ugandassa viettämäni aika on ollut mahtavaa, mutta pikkuhiljaa mieli halajaa kohti uusia mantereita. Hassua sinänsä koska vielä muutama viikko sitten ajattelin että voisin viettää helposti vaikka koko vuoden Afrikassa. Mutta ei paineita matkasuunnitelmista, suuntaan takaisin Keniaan joksikin aikaa ja jos innostusta löytyy niin sieltä on sitten helpompaa päästä Tansaniankin puolelle piipahtamaan.

Queen Elisabeth NP, Uganda

Järvikierroksen jälkeen kävin kääntymässä Kasesen tuulen pieksemässä kaupungissa. Ruoka oli hyvää hotellin ravintolassa joten tankkasin pari päivää, maaseudulla kun oli pulaa vähän kaikesta ja oli nälkä. Kävin erään harjun päällä ottamassa kuvia kuuluisasta Rwenzori-vuoristosta ja oli hieno muutaman tunnin kävely, mutta yhtään pidemmälle ei himottanut lähteä. Viihdyn paremmin lämpimissä ilmoissa ja hieman flunssaakin pukkaa joten sade ja kylmä ei kiinnostanut vähänkään vertaa.Yöt olivat kraaterijärvillä viileitä ja päivällä mittari huitoi yli kolmenkymmenen. Päiväntasaajan ilmasto yllättää.

Päätin tehdä retken läheiseen Queen Elisabethin puistoon omin päin, olen kyllästynyt kyselemään hintoja eri paikoista ja odottelemaan toista viikkoa seuraa retkille. Kampalassa näköjään kannattaa varata jos jonnekin haluaa Ugandassa mennä. Yksin matkustamisen huono puoli tullut esille tässä kun kustannuksia ei pysty jakamaan niin esimerkiksi auton vuokraus retkille tulee kalliiksi. Halusin kuitenkin käydä edes yhdessä Ugandan kansallispuistoista ja luin opaskirjasta, että auton ja kuskin voisi saada kohtuuhintaan puiston lähellä sijaitsevasta Katungurun kylästä. Jäin bussista pois ja ympärillä oli heti joukko miehiä myymässä taksipalveluitaan. Olivat näköjään nämäkin lukeneet samaa kirjaa. Kylän raitti täynnä Toyota Corollaa. Otin kyydin puistoon ja matkalla sovimme kuskin kanssa, että seuraavana päivänä ajaisimme puiston eteläosaan josta pitäisi löytyä puuhun kiipeäviä leijonia. Sehän kävi helposti.

Otin reissuni tähän asti kalleimman majoituksen melko vaatimattomasta paikasta, mutta vaihtoehtoja ei paljon ollut. Parikymmentä euroa yö. Heitin reput sivuun ja kävin varaamassa paikan veneretkelle Kazingan kanavalle joka yhdistää Edward ja George -järvet. Kävelin satamaan ja siinä hetken aikaa ihmettelin olisinko ainoa retkelle lähtijä, mutta kohta autoja alkoi valumaan paikalle tuoden Japanilaisia ja Saksalaisia ryhmiä. Ensimmäistä kertaa osuin kunnon turistipyydykseen, mutta retki oli kuitenkin ihan mukava kaikesta hälinästä huolimatta. Virtahepoja, puhveleita, villisikoja, paljon lintuja ja taisi joku krokotiilikin matkalle osua. Kaikki eläimet sopusoinnussa keskenään vesileikkejä harrastamassa. Japanilaiset huusivat yhteen ääneen ”ooh, hippoooo!” aina kun virtahepo nousi pinnalle. Hassuja ihmisiä. Hieman tuli hölmö olo kun laiva meni erään kalastajakylän edestä niin kaikki napsivat innokkaana kuvia rannalla olevista ihmisistä aivan kuin he olisivat olleet jotain villieläimiä mitä ei ennen ole nähty. Mitähän nämä ihmiset meistä ajattelivat. Pari tuntia kestänyt retki oli sopivan pituinen eikä iskenyt kyllästyminen.

Yöunet jäivät lyhyiksi kun juutuin kirjaa lukemaan aamuyön tunneille asti. Olin hieman ärtyneellä tuulella ja yritin vain nukkua kun aamulla lähdimme puiston eteläosaa kohti kolmen hengen ryhmällä. Eilinen kuski oli ottanut kaverinsa mukaan ajamaan autoa eikä näyttänyt itsekään kovin virkeältä. Muutaman tunnin päästä olimme Ishashassa, lähellä Kongon rajaa. Täällä näin ensimmäistä kertaa laajemman savannin ja alkuosa meni vain ihmetellessä todella erilaista maisemaa. Elefantteja, puhveleita, apinoita ja antilooppeja näkyi paljon, mutta tärkein syy miksi tänne halusin oli nähdä leijonia. Toiveet olivat korkealla kun alue on puuhun kiipeävistä leijonistaan tunnettu, mutta päätähdet loistivat poissaolollaan. Ajelimme ympäri aluetta ristiin rastiin, mutta ainoa merkki pedoista olivat tuoreet antiloopin jäänteet jonka ympärillä kärpäset pörräsivät. Muutaman tunnin pyörimisen jälkeen pysähdyimme syömään ja minä olin jo valmis luovuttamaan, mutta nämä kaverit saivat ylipuhuttua toiselle kierrokselle. Vakuuttelivat että päivällä leijonat nousevat puihin löhöilemään kun tulee kuuma. Tietysti lisää rahaa oli maksettava, mutta sovittiin samalla että kaverit heittäisivät minut Kabalen kaupunkiin illaksi joten hinta oli jokseenkin kohdillaan. Päivällä puistossa kiersi monta ryhmää etsimässä samaisia leijonia, mutta kukaan ei ollut nähnyt mitään. Leijonat luultavasti näkivät meidät, mutta eivät halunneet tänään esittäytyä ja olo oli turhautunut. Mitä hittoa minä täällä olin tekemässä keskellä ei mitään, odottamassa jotain mikä ei varmasti tule tapahtumaan. Pettymys oli iso kun oli aika lähteä pois alueelta vaikka mieleenpainuvia seutuja olivatkin.

Automatka Ishashasta Kabaleen oli mykistävä kokemus ja sai jokseenkin unohtamaan leijonat sillä maisemat olivat ehkä hienointa mitä olen koskaan nähnyt. Kolmisen tuntia menimme ylös alas vuorenrinteitä ja monttu auki tuijotin upeita näkymiä ihmetellen oliko tämä todellista. Rinteet kohosivat toinen toisensa perään ja tuntui kuin olisimme eksyneet keskelle jotain valtavaa vihreää maalausta. Erittäin kaunista seutua, mutta hieman vaikeakulkuista. Tie oli heikossa kunnossa, auto pomppi hulluna ja muutaman kerran löin päänikin kunnolla. Jossain kohtaa auto luisui mutaliejussa jarrut lukossa ja kun sivussa näkyi pelkkää jyrkkää rinnettä niin jännitettävää riitti. Melkoinen vuoristorata. En tiedä johtuiko tästä rynkytyksestä, mutta illalla hotellihuoneessa aloin voimaan pahoin, maha heitti voltin ja koko yö meni oksentaessa. Erittäin heikko olo. Lisäksi vielä keskellä yötä joku hakkasi hotellin porttia raivona ja jostain kauempaa kantautui laukausten ääniä. Kongon läheisyyden tietäen kuvittelin monenlaista juttua kehittyväksi, mutta tilanne ei siitä kuitenkaan pahentunut ja jäi arvoitukseksi. Olin aamulla pieninä palasina ja seuraavan päivän kokosin itseäni sängyn pohjalla.

Crater Lakes, Fort Portal, Uganda

Poistuin Kampalasta aika hiljaisena, päästäni hajalla ja suunnistin pikkubussin kyydissä kohti Fort Portalia. Noin puoleenväliin asti matka oli oikein mukava, sain jopa nukuttua pois uuden vuoden olotiloja. Kuskilla tuli näköjään kiire kotiin sillä kohta puolimatkan jälkeen osa porukasta heitettiin matatun kyytiin, bussi lähti takaisinpäin ja vei mukavuuden mennessään. En muistanutkaan kuinka hulluja nämä kuskit täällä saattavat olla. Tämä paineli kaasua lisää kun tuli varoitusmerkki jyrkästä mutkasta ja renkaat ulvoen muutaman kerran mentiin. Kuski pisti musiikit täysille ja nautti menosta, mutta minua hieman jännitti milloin tulisin kierimään syvään laaksoon reppu turvatyynynä. Taisi olla kuskin suosikkiosuus..

Fort Portaliin kuitenkin hengissä ja ei paikassa oikein mitään nähtävää, mutta hieno tällainen yhden kadun ihme. Otin pitkät yöunet halvassa hotellissa. Ranskalaiset pursusivat korvista ulos kun kävin taas kerran niitä syömässä. Joka paikassa tarjolla ja joka kulmalta saatavissa, nauti nauti joka päivä. Ei kiitos enempää. Odottelen sitä riisiä sitten muutaman tunnin tästä lähin tai pistelen matokea menemään. Ihmeellinen pikaruokakulttuuri täällä Afrikassa. Onneksi kuitenkin laadukkaampiakin paikkoja löytyy jos haluaa oikeasti nauttia ruoastaan.

Aamulla kävin kyselemässä kansallispuistoretkien hintoja paikallisesta toimistosta, mutta kukaan ei ollut lähdössä mihinkään koko viikonloppuna. Pitää jatkaa seuran etsimistä seuraavassa kaupungissa. Mieli tekisi nähdä jotain, mutta yksin tehtynä retket ovat liian kalliita. Menin toimistosta odottelemaan matatun lähtöä kraaterijärvien suuntaan, mutta pääsinkin aika nopeasti yhteistaksin kyytiin. Viiden henkilön autoon pakattiin takapenkille viisi aikuista sekä kaksi lasta ja eteen kuskin lisäksi pari isoa miestä ja poika siinä melkein kuskin sylissä poski tuulilasissa kiinni. Melkoista taksibisnestä. Matka eteni kuoppaista tietä, takakontin luukku pomppi aukinaisena ja minun reppuni olivat siinä päällimmäisenä, hienoa. Hikoilin enemmän kuin saunassa. Lähestyimme määränpäätä hauskoissa tunnelmissa kunnes toinen takarengas tyhjeni ja jouduimme kuumana porottavan auringon alle odottelemaan. Täällä suunnalla on näköjään keskipäivällä sopivan lämmin ilma. Renkaan vaihto sujui afrikkalaiseen tapaan monenlaista selvittelyä vaatien, mutta varmoin ottein. Jatkoimme matkaa ja yllättävän nopeasti kuitenkin oltiin perillä, parinkymmenen kilometrin matkaan kului reilut kaksi tuntia. Hyvästelin matkaseuran ja suunnistin ensimmäistä yöpymispaikkaa kohti.

Pieni Nkuruba-järvi on tuuheiden metsien ja jyrkkien rinteiden ympäröimä. Bandani sijaitsi isoimman rinteen päällä ja viritin riippumattoni siten, että narujen pettäessä olisi pieni pusikkoseikkailu ollut edessä jyrkkään alamäkeen. Mahtava paikka ottaa päiväunet. Kävin kiertämässä järven muutaman tunnin lenkillä ja hienoja uintipaikkoja oli muutama. Apinat seurasivat ihmeissään pulikointia. Kädet kirveleviä naarmuja täynnä hamuilin pusikoista ulos. Illalla törmäsin Suomalaiseen tyttöön joka oli tullut viereisestä majapaikasta käymään. On kiertänyt vuoden verran Intiaa ja Afrikkaa pienellä budjetilla. Ugandassa oli viettänyt jo neljä kuukautta, että joku muukin on näköjään tykästynyt tähän maahan.

Lähettäjä Crater Lakes, Fort Portal, Uganda

Valitettavasti majapaikka ei ollut sellainen, että sinne olisi viitsinyt jäädä. Joku orpokoti siinä taisi toimia yhteistyössä eikä ollut kovin rentouttava paikka. Ruoka oli pettymys ja kun vielä heräsin keskellä yötä siihen, että patja on läpimärkä niin ei hyvältä vaikuttanut. Opaskirja varoitteli tästä paikasta, mutta ei kertonut syytä ja siinä vainoissani yöllä ajattelin, että nyt ne vievät minulta kaikki rahat pyykkilaskun muodossa sillä lakanat alkoivat haista vanhalle kuselle. Housuihini en ainakaan ollut päästänyt sillä vain toinen kylki oli märkä ja alushousut kuivana. Ehkä se saattoi olla aiemmin vuotanut olkikatto, ehkä ei. Kuitenkin olin erittäin pettynyt tilanteeseen ja asiaa ei yhtään parantanut se, että ulkona mölyttiin amerikkalaisesti myöhään yöhön. Nauru raikasi ja minä sadattelin. Pistin patjan ja lakanat kuivumaan ja menin toiseen sänkyyn tuijottelemaan pimeään. Kusiset lakanat olivat kuivat aamulla. Odotin siihen asti, että amerikkalaiset tulivat pihalle pyörimään, soluttauduin joukkoon ja lähdin ilman suurempia selvittelyjä kävelemään kohti seuraavaa järveä, toivoen että eivät tule perääni hetken päästä. Eivät tulleet joten asian laita saattaa olla niin että olen tulossa hulluksi. Harmi vaan kun oli niin hieno paikka maisemiltaan, olisihan siinä muutaman päivän saattanut katsella. Kusiaiset.

Kävely muutaman harjun yli kohti Nyabikere-järveä sai kuitenkin hyvän mielialan palaamaan vaikka matkaa oli pari tuntia. Kaksi reppua ei tuntunut missään kun näki upeita maisemia ja hymyileviä ihmisiä pelloillaan kuokkimassa. Maaseutua ja teeviljelmiä kokonaan vihreässä ympäristössä. Lapset tulivat ihmettelemään ympärille ja kun joillekin kolikoita annoin niin hyppivät onnesta soikeana kotiansa kohti.

Paljon valinnanvaraa ei majoituksissa näillä järvillä ole, mutta sain huoneen Nyabikereltä kohtuuhintaan. Ei tämäkään kovin iso järvi ole, mutta hieno ympäristö ja laajemmat maisemat. Täälläkin tuli tetsailtua pusikoissa, mutta kovin lähelle järveä ei pääse jos sen ympäri haluaa kokonaan kävellä. Kiersin vain pienen osan sillä päivällä oli todella kuuma. Kävin hakemassa viereisestä pikkukylästä banaaneja, mangoja ja ison kasan chapatteja iltapalaksi. Hieman huvitti että olin keskellä jotain teealuetta ja kun menin kylillä teelle niin äijä kaatoi kuppiin pelkkää paksua kuumaa maitoa ja sokeria päälle. Hyviä lättyjä kuitenkin paisteli. Pimeän tullen alkoi uskomaton sammakoiden kuoro laulaa ja ääni oli välillä niin korkealta ja kovaa, että korviin sattui. Sammakkojärvi. Ihmeellinen luonnon järjestämä konsertti joka sai välillä kuulemaan omituisia lauseita kirkkaan tähtitaivaan alla.

Aamulla teki taas mieli vaihtaa maisemia joten lähdin kävelemään kohti Kasenda-järveä. Muutama ensimmäinen kilometri oli pelkkää nousua ja se imi mehut miehestä. Olin siinä pitämässä taukoa hiestä läpimärkänä kun paikalle osui sopivasti bodakuski. En alkanut tinkaamaan hinnasta sillä kävellen reitti olisi ollut aivan liikaa. Kasenda on vain muutaman sata metriä halkaisijaltaan oleva lampi, mutta tarjosi silti hienoimmat maisemat. Järven toisella puolen kohosi lähes pystysuora rinne jonka päälle käveli muutaman kymmenen minuuttia. Kävin katsomassa laajoja maisemia moneen eri otteeseen. Lähistöllä sijaitsi myös kaksi muuta järveä joita kävin katsastamassa ja toisesta paikkaa tein todella yllättävän löydön joka jäänee tällä foorumilla salaisuudeksi. Juutuin Kasendalle muutamaksi päiväksi, paikan pitäjät olivat sen verran mukavaa sakkia ja kertoivat hyviä tarinoita iltaisin nuotion ääressä.

Sunnuntaina sain synnintuskissani päähänpiston lähteä kylän kirkkoon. Seurakseni lähti majapaikasta tyttö joka käy siellä joka sunnuntai muutenkin. Kirkonmenot alkoivat miesten paukuttaessa isoja rumpuja joiden ääni kantautui laaksojen yli. Vähitellen ihmisiä valui eri puolilta seutua ja messu pääsi alkamaan. Kolme pappia luki raamattua vuorotellen. Välillä laulettiin rumpujen ja rytmikkään taputuksen säestyksellä. Oli jollain tavalla hengellinen olotila kun neljäkymmentä silmäparia tuijotti vuorotellen ja en oikein tiennyt miten päin olisin. Olin ajatellut noin tunnin verran touhua katsella ja ensimmäinen kolehti kerättiin sopivasti kun olin lähtöä tekemässä. Tiputin muutaman euron verran pesuvatiin joka toimi keräysastiana ja kun pääsin takaisin paikalleni niin pian kaikki kääntyivät katsomaan minua. Mitä ihmettä. Pappi pyysi minut sitten esittelemään itseni kaiken kansan eteen ja olo oli kuin lähetyssaarnaajalla kun englanniksi sönkötin kuka olen ja mistä tulen. Tuskin kovin moni näistäkään ihmisistä on edes kuullut Suomesta sillä monet täällä maaseudulla tuntuvat tietävän vain oman kotiseutunsa paikat ja rajat, mutta ihmeissään katselivat kirkkoon eksynyttä valkonaamaa. Niin eri maailmasta. Pappi käänsi paikalliselle ja kysyi sitten olenko kristitty ja ilmeisesti vastasin oikein kun sain raikuvat suosionosoitukset. Lämminhenkinen tapahtuma, mutta kun en niin kovin aktiivisesti kirkon penkkiä kuluta niin saattaa olla tämän vuoden kirkossa käynnit paketissa. Jumala tätä kyläkirkkoa varjelkoon..

Lähettäjä Crater Lakes, Fort Portal, Uganda

Tällä alueella on noin viitisenkymmentä kraaterijärveä, tosin majoitusta ei löydy kuin ehkä reilulta kymmeneltä. Erittäin mukavaa näitä järviä oli kierrellä ja ihmetellä miten erilaista elämä voikaan olla. Todellista seikkailun tuntua. Täällä ihmiset elävät luonnosta ja jotain taikaa siinä täytyy olla kun ilmapiiri on armottomasta köyhyydestä huolimatta huoleton ja onnellinen. Minut teki onnelliseksi se, että pitkän kävelyreissun jälkeen saattoi pulahtaa viileään veteen ja ottaa rennosti. Neljäsataa metriä taisi olla syvin järvistä eli todella jyrkkää rinnettä, mutta sukellusmahdollisuuksia tuskin paljoa löytyy kun melko sameaa vettä oli joka paikassa missä uimassa kävin. Kolmella eri järvellä vietin yötä, mutta kaikkiaan järviä tuli nähtyä kymmenkunta ja monia kilometrejä vaeltelua pusikoista pölyisiin tienpätkiin. Ainoa miinuspuoli yleisesti oli ruoan ja majoituksen hinta, mutta kävijöitä on kai aika harvakseltaan joten ihan ymmärrettävää. Mutta kesämökki kraaterijärvellä, ei hullumpi idea..

Kampala, Uganda

Kymmenen päivää Kampalassa takana. Taisi olla minussa suurin syy kun täällä taannoin kävin muutaman päivän piipahtamassa enkä oikein tykästynyt kaupunkiin. Hieno kaupunkihan tämä on ja mukavia ihmisiä kuten muuallakin. Aika on mennyt kuin siivillä vaikka en oikeastaan mitään ole täällä tehnyt. Kaupungissa ei ole juuri mitään nähtävää, mutta elämää se pursuaa siinä määrin että aikaansa saa kulutettua vaikka vaan katselemalla kaupungin vilinää. Omituista. En ole mikään isojen kaupunkien ystävä, mutta täällä olen viihtynyt hyvin. Kadut pidetään suhteellisen siisteinä mikä lisää kummasti viihtyvyyttä. Aivan käsittämätön liikennekaaos pistää naurattamaan ja kun katuja kävelee niin tuntuu kuin olisi jossain pujottelukilpailuissa, niin monenmoista tallaajaa tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Täällä voi kuljeskella kuitenkin omissa oloissakin jos niin haluaa, mitään tyrkyttäjiä ei pahemmin liikenteessä ole, bodaboda -ja taksikuskit lähinnä perään huutelevat. Suurin syy tänne juuttumiseen löytyy kuitenkin uudenvuoden aattona tapaamastani nuoresta naisesta, mutta tästä blogista ei ole tarkoitus tehdä mitään viikottaista raporttia Afrikkalaisista naisista joten ei mitään isompia paljastuksia ole luvassa. Aika erilaista Kampalaa tuli kuitenkin tämän naikkosen kanssa nähtyä hienoissa ravintoloissa syöden ynnä muuta hienostelua. Todella mukavaa seuraa ja vaikea tästä on lähteä matkaa jatkamaan..

Hotellien hinnassa ja laadussa täällä on isoja eroja. Ensimmäiseksi yöksi otin suunnilleen ensimmäisen paikan mikä vastaan tuli. Aivan hirveä luukku, mutta sopi hyvin yhden yön vierailulle. Seuraavana päivänä lisäsin hintaan vajaat kaksi euroa niin sain tilavan ja siistin hotellihuoneen kuumalla suihkulla, televisiolla ja langattomalla nettiyhteydellä. Tässä hotellissa viihdyinkin sitten yli viikon verran. 11€/yö. Kannattaa näköjään kierrellä kyselemässä hintoja jos aikaa on.

Kännykkäbuumi tuntuu olevan menossa kun suunnilleen joka toinen liike joko myy tai korjaa puhelimia ja kadulla myydään puheaikaa muutaman kymmenen metrin välein. Pieniä ostoskeskuksia on keskustan alueella aivan älyttömästi, tällaisia 3-5 kerroksisia taloja jotka ovat tupaten täynnä pikkuliikkeitä. Uganda ei kuitenkaan niin halpa ole ollut mitä luulin joten isommat ostokset ovat jääneet tekemättä. Vaatteet ovat jopa Suomen hinnoissa elektroniikasta puhumattakaan jos haluaa uutena ostaa.

Kävin eräänä päivänä katsastamassa Owinon markettialueen joka on kyllä näkemisen arvoinen paikka ilman mitään shoppailutarkoituksiakaan. Käytettynä myydään kaikkea mahdollista, mutta enimmäkseen vaatteita, kankaita ja kenkiä. Uskomaton pikkukujien sokkelo josta ei kovin helpolla tietänsä ulos löydä ja yleinen hälinä saa pään pyörälle. Valkoiselle miehelle ei mikään helpoin paikka lähteä yksin seikkailemaan kun kädestä nykijöitä löytyy joka kojusta ja kusetuksen haju leijuu ilmassa. Olisi hauska tietää mitä paikalliset maksavat sandaaleista tai paidasta mitkä paikasta ostin. Toisaalta olen kyllä auttamattoman huono tinkaajakin.

Isossa kaupungissa ei aivan niin helpolla ole juttuun päässyt ihmisten kanssa mitä pienemmissä paikoissa joten olen vuorostani itse mennyt juttelemaan ihmisille ja päätynyt varsin hauskoihin tilanteisiin. Yhden iltapäivän vietin seuraamalla kun äijät pelasivat paikallista lautapeliä kadulla. Pysähdyin katselemaan ja miehet kutsuivat istumaan pöydän ympärille. Ilmeisesti rahasta tätä pelasivat sillä toisinaan tunnelma oli varsin kiihkeä kun tuli epäselvyyksiä siitä miten nappuloita pitikään siirtää. Monet siinä kävivät ihmettelemässä ja paljon tuntuivat muzungusta puhuvan ja nauroivat päälle. Välillä pöydän ympärille oli kerääntynyt parisenkymmentä mustaa miestä katselemaan ja hieman siinä tuli orpo olo, mutta hauskaa kuitenkin oli ja jossain vaiheessa jopa ymmärsin pelin kulkua.

Äijälajeista parhaimpaan kävin tutustumassa kun heräsin päiväunilta hotellihuoneessani valtavaan huutoon. Lähdin sitten katsomaan kadulle mikä oli homman nimi ja lähistöllä sijaitsevassa vedonlyöntitoimistossa katseltiin screeniltä englannin valioliigaa ja maaliahan siellä oli tuuletettu. Fabregas 1-0 Aston Villaa vastaan. Koko Afrikka taitaa olla Arsenalin puolella. Pistin muutaman euron likoon iltapeliin Hull-ManU, mutta juuri kun tasapeli alkoi näyttämään hyvältä niin kävi perinteiset. Korvia repivä meteli ja hyvä ettei koko rakennus sortunut kaikesta tuuletuksesta, ManU otti lopulta pisteet. Tuskin olisin hirveästi tasuria juhlinut kun kaikki muut olivat näköjään pistäneet rahansa Manchesterin mulkeroille. Kuitenkin hienoa katsella peliä isolla porukalla.

Uudenvuoden aatto meni eräässä ulkoilmabaarissa joka oli tupaten täynnä ihmisiä tanssimassa ja juhlimassa. Vuoden vaihtumista tuuletettiin viereisen hotellin järjestämää ilotulitusta katsellessa ja drinkkiä siemaillessa. Aito meininki ja se jatkui minun osaltani noin kello kuuteen asti aamulla. Eroa Suomeen on sen verran, että kukaan ei tule ajamaan baarista ulos vaikka konttaisit lattioita pitkin ja monet paikat pitävät hanat auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Pieni viihdevaihde jäi vuoden vaihteesta päälle ja niistä illoista ei paljon kerrottavaa jäänyt hatarien muistikuvien tähden. Karu herätys todellisuuteen tuli kun huomasin että tammikuuta on mennyt jo melkein viikko ja nokka on suunnattava kohti uusia seikkailuja...