Pulau Bunaken, Indonesia

Hienoa olla hengissa ja Sulawesin maisemissa. En ole kovinkaan taikauskoinen ihminen, mutta lentoja Medanista Jakartaan ja sielta Manadoon varatessani aloin kuvittelemaan, etta jompikumpi koneista tulee rytisten alas. Sopivien lentojen metsastys aiheutti tukun harmaita hiuksia ja kun vihdoin sain liput kateen niin paahan iskostui ajatus "kohtalon lennosta". Lentoyhtion nettisivujen varausjarjestelma ei toiminut sitten millaan, uskoin taman vasta noin viisikymmenta kertaa luottokortti ynna muut tiedot syotettyani, hermoromahduksen partaalla. Lahdin taman jalkeen epatoivoissani kiertelemaan matkatoimistoja, joissa sitten selvisi, etta netin kautta varaaminen ei tosiaan enaa onnistu kyseisella Lion Airilla. Voisivat tietysti pistaa pienen ilmoituksen nettisivuillensa niin kaikki olisi paljon helpompaa.. Matkatoimistot yrittivat vedattaa turhautunutta matkaajaa ja pistivat lippujen hintaan 20 prosenttia lisaa palkkiokseen, torkean kova hinta parin minuutin puhelinsoitosta, mutta onneksi pitkan ja hikisen kiertelyn jalkeen loytyi pulju joka varasi haluamani lennot kohtuuhintaan, vielapa superystavallisella palvelulla. Uskomattoman saadon takana liput olivat, rahaa saastyi, mutta hermot olivat koetuksella.

Taikauskoisuuspaissani koin ensimmaista kertaa jonkinasteista lentopelkoa, eika sita lieventanyt yhtaan se, etta Jakarta-Manado-koneen lahto myohastyi kaksi tuntia kun koneeseen tehtiin jotain viime hetken huoltoa. Istumapaikka oli viela sopivasti turbiinin vieressa, joka paasti nousussa niin ihmeellista porinaa, etta kohtalon lento alkoi nayttamaan varmalta tapaukselta. "Se kaikki tapahtuu vain sinun umpiluusta tehdyssa paakopassa, usko pois". Mutta enta jos..?

Perilla Manadossa olo oli helpottunut vaikka toinen reppu olikin eksynyt vaaraan koneeseen ja loytyi pitkien selvittelyjen jalkeen jostain varaston nurkasta. Bunakenin saarelle vihdoin paastyani unohtuivat holmot taikauskot ja oli taas aika keskittya olennaiseen.

Bunaken on erikoisesti muotoutunut pikkusaari lyhyen venematkan paassa Manadon kaupungista, mutta tunnelmaltaan miljoona kilometria kaupungin vilskeesta. Erittain rento ja ystavallinen ilmapiiri. Joka puolella saarta on matalaa rantaa noin sata metria, jonka jalkeen neljankymmenen metrin pystysuora seinama suoraan syvyyksiin. Reunustaa koristavat varikkaat korallit ja niissa asustavat kalaparvet, jotka tekevat saaresta paikan josta loytyy sukelluspaikkoja oikeastaan joka nurkalta. Eipa saarelta sitten paljon muuta loydykaan, mutta tuskin kovin moni turisti muun kuin sukelluksen takia paikalle eksyykaan. Saari elaa sukelluksesta ja firmoja loytyy vieri vieresta, yksi Suomalaisomistuksessakin oleva jossa olisin mieluusti yopynyt, mutta hinnat olivat liiankin - no, Suomalaiset. Muissakin paikoissa hinnat olivat hieman ylakanttiin, tarvikkeet kun joudutaan tuomaan mantereelta, lisaksi monet tekevat sen hallavaliarahasta-lomareissunsa tanne ja sen nyt tietaa mihin se johtaa. Oluen hinta alkoi huitelemaan jo samoissa kuin kotona joten vierailuni jai melko lyhyeksi, viikko meni nopeasti. Onhan se nyt ikavaa katsella MM-kisoja ja juoda pelkkaa kahvia.. Ei voi kasittaa miten Espanja onnistui haviamaan Sveitsille, prkl. Syomispuoli on saarella kunnossa, yopymisen hintaan kun yleensa kuuluu aamiainen ja kaksi ateriaa. En olekaan nain hyvin syonyt seitsemaan kuukauteen ja tuntui, etta ruokaa kannettiin poytaan jatkuvasti.

Ruokailujen valit menivat aika pitkalti meressa polskiessa, uintia, snorklausta ja muutamia sukelluksiakin tuli tehtya. Uiminen oli pelkastaan aamupaivien aktiviteettia, puolen paivan aikaan kun tuli laskuvesi joka pisti rannan niin matalaksi, etta uimaan halutessaan olisi joutunut pomppimaan koralliriutan yli. Snorklausta laskuvesi ei suuremmin haitannut ja taas tuli vietettya tuntikaupalla aikaa isossa akvaariossa. Kalalajeja oli paljon ja monia varikkaita pikkukalojen parvia joita en Pulau Wehilla bongannut. Ilmeisesti Bunaken on kuuluisa juuri naista. Snorklausmaastot ovat Bunakenilla lopulta melko rajoittuneet, kapea alue jyrkanteen reunalla, mutta innokkaalle tutkittavaa riittaa saaren ymparilla varmasti paivakausiksi.

Hieman sama "ongelma" tuntuu vaivaavan sukellustakin ja monet paikat ovat toistensa kopioita, pystysuoran seinaman vieressa liikkumista. Ne paikat missa kavin olivat toki todella hienoja ja nakymat 20 metrista pinnalle pain mahtavia kirkkaissa vesissa. Ensimmaisen kerran nain taysikasvuisia haita sukelluksella joista yksi lipui niin pelottavan lahelta, etta meinasin paskoa markapukuuni. Erittain harvinaistahan se olisi jos ihmisen kimppuun kavisivat, mutta kuitenkin.. Sulavaa liiketta, tuntuivat liitavan eteenpain tekematta mitaan ja vain tarkkailevan ymparistoaan. Myos yksi todella isokokoinen kilpikonna tuli syvyyksissa vastaan, mutta unohdin kysya ikaa. Kalaparvet sita vastoin liikkuivat lahempana pintaa ja oikeastaan snorklailemalla naki enemman elamaa kuin yhdellakaan sukelluksista. Turistikausi alkaa Bunakenilla heinakuussa, saari tulee olemaan taynna sukeltajia ja silloin en valttamatta haluaisi taalla sukeltaa. Nyt, hiljaisempanakin aikana, muutama paikka oli taynna ryhmia ja homma muuttui melko huvittavaksi, kuin olisi porealtaassa kellunut ilmakuplien keskella ja valilla rapyloita nakyi enemman kuin merenelavia. Ko Tao 2. Kavin sukeltamassa pienen yrityksen kanssa joka toimi yhteistyossa majapaikan kanssa ja olivat oikein mukavia paikallisia tyyppeja joilla oli kymmenen vuoden kokemus naista vesista seka monta tarinaa kerrottavana. Mukavaa puuhaa sukellus Bunakenillakin oli, mutta upeiden Pulau Wehin kokemusten jalkeen ei tuntunut mitenkaan ainutlaatuiselta. Rapylat nurkkaan ja kohti uusia saaria..

Bunakenin aurinkoisten kelien jalkeen suunnistin Tomohonin pikkukaupunkiin, jossa oli tarkoitus kayda patikoimassa eraan tulivuoren paalle, mutta saiden herra oli paattanyt jotain aivan muuta. Vetta satoi kaksi paivaa putkeen ja paikka on lisaksi sen verran korkealla merenpinnasta, etta ilma oli todella kylma. Makasin sitten lahinna peiton alla huoneessa ja aika ei tuntunut kuluvan millaan, masentavaa. Koti-ikava hiipi ajatuksiin hitaasti, mutta varmasti. Juhannus lahestyy ja kohta olisi velipojan haatkin, onpa hauskaa olla toisella puolen maapalloa sadetta pitelemassa, onpa tosiaan. Suunnitelmissa oli menna seuraavaksi Togeanin saarille, mutta yhta hyvin voisin ottaa lennot kotiin, ei mitaan valia. Vasynytta touhua toisinaan tama matkailu ja missa hitossa se aurinko on?

Danau Toba, Indonesia

Toba-jarvella oli rehellisesti sanottuna todella tylsaa. Ne veneretket olivat hienoja, maisematkin olivat kohdallaan, ilma oli juuri sopivan lammin ja se jarvikin siina kaiken ymparilla. Mukavaa oleilua, mutta ei mitaan turhan ihmeellista ja mullistavaa. TukTukin turistikyla ammotti tyhjyyttaan ja tienpatka jossa isoimmat hotellit ja ravintolat sijaitsivat, oli iltaisin pelottavan hiljainen, aivan kuin olisi jossain aavekaupungissa kavellyt. Tyhjia hotelleja, ravintoloita ja myyntikojuissakaan ei nakynyt ketaan, vain valot loistivat paalla. Mita ihmetta, missa kaikki ovat? Ravintolan tyontekija piti herattaa iltaunilta, anteeksi, mutta kun olisi vahan nalka. Lansimaalaisen huomatessaan sita ihmetteli mika ihme tuolta kavelee vastaan, voisiko se olla juuri sellainen. Melankolinen tunnelma aistittavissa tai sitten se olin mina, jollain hamaralla tavalla kuitenkin tykkasin meiningeista ja yksitoista paivaa meni yhdessa hujauksessa. Taitavat laittaa ruokaan jotain mika pistaa aivot pois paalta, ajanjakso tuntuu kuin unelta jos ei muista muuta kuin sen surkean alun.. Ensimmaisen illan mietin, mihin sita ollaankaan tultu kun pari Englantilaista herrasmiesta huusivat, raivosivat, olivat toistensa kurkussa kiinni ja lopulta itkivat surkeaa elamaansa. Toisella oli naisongelmia ja toinen taisi olla muuten vaan vihainen kaljapaissaan. Keskustelu kuultiin luultavasti kaukana vastarannallakin, muu ymparisto kun oli taysin hiljainen. Aamulla lahdin etsimaan vahan rennompaa ilmapiiria ja kiitos naiden engelsmannien, loytyikin loistopaikka. Kavin katsomassa muutaman paikan jota eras innokas kaveri lahti nayttamaan, sama joka esitellyt taman ensimmaisen paikankin. En ollut naista kiinnostunut ja lahdin kavelemaan jota tama paras kaveri ei ymmartanyt. Hei kaveri, ethan sina voi muualle menna, silloin en saa sinusta komissiota, kaveri. OK, nakemiin. Hieman sivussa turistikadusta, tienpatkalta jossa aika tuntui pysahtyneen, loytyi vanha batak-talo jonka vuokrasin ilomielin. Sain koko hienon talon samaan hintaan milla olisi saanut jonkun hikisen hotellihuoneen toisaalta.


Talossa oli nelja seinaa, kaareva katto, pienia luukkuja ja ovia, natisevia portaita ja lattialankkuja, terassi jonka alapuolella juuri sopiva paikka riippumatolle, kaiken muun lisaksi hienot maisemat jarvelle. Jarven rantaan oli viisi metria. Rannassa seisoi kanootti jos ei pelkka uiminen innostanut seka palmuja joista sai kiiveta kookosta valipalaksi. Oleskelu talossa oli niin rentouttavaa, etta tykastyin siihen kovasti, taydellinen kesamokki oikeastaan. Olisi ainakin omaperaisen nakoinen mokki keskella suomalaista korpea, jonkin kauniin jarven rannalla mieluiten kiitos. Talossa liikkuminen on hieman hankalaa ja sopii parhaiten noin metrin pituisille, mutta kaikki se kumartelu, kyyristely ja ovista ankeaminen on lopulta aika hauskaa puuhaa. Oisin, kun tuuli puhalsi jarvelta kovaa, paikka muuttui humisevaksi kummituslaivaksi. Luukut aukesivat hiljalleen ja paiskautuivat kiinni, peltikatolla tuntui hyppivan luurankoja ja joka nurkasta oli joku lahestymassa nitinasta paatellen. Batak-haamuja leijumassa katonrajassa. Aamulla oli mukava herata jarjissaan ja siirtya riippumattoon toipumaan ja katselemaan maailman menoa. Kalastajia laskemassa verkkoja kanooteistaan, ankkoja tallustelemassa pihamaalla, iso lauma kananpoikia piipittamassa emonsa perassa ja kissat seuraamassa sivummalla, vaanimassa pienta valipalaa. Erittain mielenkiintoista ajanvietetta, eiko?
Vietin talon ylaorsillakin niin paljon aikaa kirja kourassa, etta lopulta paikan isanta tuli kyselemaan onko kaikki ok siella? Enemman kuin ok, mutta mikas paiva se tanaan olikaan? Isantaperheeseen kuului liuta lapsia, emanta ja isanta. Vahan masentuneet tunnelmat perheessa oli kun joku hullu oli tuikannut isannan hedelmapuutarhan tuleen kaksi vuotta sitten ja toimeentulo oli mennytta. Nyt ei ole rahaa laittaa lapsia opiskelemaan. Onneksi vaimo kuitenkin osasi piristaa tunnelmia tarvittaessa ja en sentaan koko aikaa miehen murheita joutunut kuuntelemaan. Nama kotimajoitukset saattavat olla mita tahansa ja nytkin joutui tasapainoilemaan arkisen arjen ja lomailun valilla.


Alakuloiset tunnelmat eivat toisaalta liikaa haitanneet kun koko kadulla sellaiset tuntuivat olevan turistikadon myota. Suosikkipaikkani istua iltaa oli melko alkeellinen ravintola jota piti kolmihenkinen perhe. Ilmapiiri oli niin hurmaavan ankea, etta nautin olostani, suoraan kuin jostain Kaurismaen leffasta. Heinaladon kokoinen paikka jossa muutama leviamassa oleva poyta ja tuoli. Ikkunat peitettiin laudoilla jos tuuli alkoi puhaltamaan liian lujaa. Nurkassa seisoi televisio, jota Charles Bronsonin nakoinen isanta tuijotti sanomatta sanaakaan, ketjussa polttaen. Mies puhui ainoastaan silloin kun tuli takaisin viidakkomehua maistelemasta ja silloin muut eivat puheenvuoroa sitten saaneetkaan. Ruokaa valmisti emanta joka ei hankaan paljon puhunut, mutta nauroi senkin edesta, koko ajan. Tarjoilupuolen hoiti nuori mies jonka kanssa rampyttelimme kitaraa ja yritimme saada aikaa kulumaan. Mita teit tanaan? En yhtaan mitaan. Surkea epavireinen kitaran soittoni kruunasi kaiken. Kavimme taman kaverin kanssa katsomassa myos Toban huikeaa yoelamaa, mutta muut taisivat jaada kotiin. Kaikki oli niin tasapaksua, etta alkoi vakisinkin hymyilyttamaan. Tein kaksi pyoraretkea Samosirin saaren ymparistosssa, mutta yllatys yllatys, nekin olivat kovin puuduttavia tapahtumia. Tasaista tieta ja maisemat pysyivat samanlaisina koko ajan. Jarvi ymparilla ja taustalla kohosi jyrkat rinteet. Batak-taloja, hokkelikylia ja perinteisia hautoja, jotka taalla suunnalla rakennetaan maan pinnalle, monesti talomaiseen muotoon.

Toba ei tosiaan noussut suosikkipaikkojen joukkoon, odotin hieman toisenlaista paikkaa. Toballa oli unelias ilmapiiri joka kannusti lahinna nukkumaan tai kirjaa lukemaan, onneksi batak-talo sopi kumpaankin taydellisesti. Nyt pitaisi ainakin akkujen olla ladattuna loppumatkaa varten oikein hyvin... Etta nain talla kertaa, nyt on aika vaihtaa saarta.