29. marraskuuta 2009

Istanbulin kävelymaraton

Harmittaa. Kun aloin suunnittelemaan matkaani niin pidin Istanbulia vain jonkinlaisena välietappina ja varasin tänne aikaa ainoastaan kolme ja puoli päivää. Eihän tämä riitä mihinkään. Kaupunki on niin valtavan laaja, että paikkaan tutustumiseen saisi kulutettua kevyesti monta viikkoa. Tietysti kaikki turistikohteet voisi kiertää muutamassa päivässä, mutta itse olen tykästynyt lähinnä kaupungin ilmapiiriin.
Todella ystävällisiä ihmisiä ja jotenkin seesteinen meininki. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään ja yhteenkään vihamieliseen ihmiseen en ole vielä törmännyt toisin kuin esimerkiksi Frankfurtissa jossa turpiin meinasi tulla joka toisella kulmalla. Erikoinen suurkaupunki tämä Istanbul. Tänne pitää päästä joskus uudestaan.

Täällä on meneillään joku yleinen loma tai juhlapyhä. Eräs kauppias kertoili, että se kestäisi neljä päivää. Tämä on vaikuttanut käytännössä siten, että suuri osa pikkukojuista ja kaupoista on ollut kiinni ja olen toisinaan kävellyt täysin autioita pikkukujia sinne tänne. Tarkoitukseni oli käväistä ihmettelemässä muun muassa Grand Bazaaria ja etsimässä uusia housuja itselleni, mutta portit ovat pysyneet visusti kiinni koko viikonlopun. Olen sitten kuluttanut ison osan ajastani päämäärättömään haahuiluun ja rakkojen kehittämiseen kantapäissäni, mutta sekin on ollut varsin mukavaa ajanvietettä.

Perjantaina päädyin satama-alueelle josta lähdin laivalla kiertoajelulle. Tämä kierros kesti parisen tuntia ja kun lämpöä oli noin 20 astetta niin maisemia pystyi katselemaan laivan kanneltakin käsin. Todella hienon näköisiä asuinalueita harjujen päällä. Illalla päädyin turkistanilaiseen ravintolaan, kysyin sisäänheittäjältä mitä eroa tällä paikalla oli turkkilaiseen, mutta eihän siitä selvää tullut. Mainiota ruokaa joka tapauksessa. Ruoasta olen maksanut täällä siten, että isompien katujen varrella iso annos ja juoma on maksanut noin 10 euroa ja pienimmillä kujilla olen löytänyt saman setin 4 euron hintaan. Pieniä dönereitä ja sämpylävirityksiä pikkunälkään löytyy eurolla.

Julkinen liikenne täällä maksaa noin 70 senttiä/suunta (metro, ratikka, lautat, bussi) ja sen käyttäminen on helppoa. Lauantaina lähdin lautalla aasian puolelle kaupunkia kauaksi turistikohteista katselemaan meininkiä. Satamasta hyppäsin jonkinlaiseen yhteistaksiin ja jäin kyydistä pois kun alkoi vaikuttaa siltä että olin kaupunginosan ”keskustassa”. Yritin etsiä erästä turkkilaista kylpylää, mutta karttaani ei mitään paikkoja ole tarkkaan merkitty ja päädyin lopulta sairaalaan. Siivojamies näytti eleillä, että haluanko piikkiä vai mitä olen vailla. Poistuin nolona ulos ja koko kaupunginosasta jälleen euroopan puolella ja saavuin besiktasin kaupunginosaan(?) joka taas oli täysin eri maailma. Varakkaan näköisiä ihmisiä kadut täynnä ja täällä puolen sijaitsee myös isoimmat hotellit. Tältä puolen kaupunkia löysin myös sen turkkilaisen kylpylän joka oli todella paikallaan kaiken sen kävelyn ja säätämisen jälkeen. Sinänsä erikoinen kokemus kun olin ainoa asiakas sillä hetkellä ja ”selän pesijänä” toimi kovasti hymyilevä nuori mies. Hintaan kuului myös jonkinlainen hieronta ja selän rusauttelu. Rentouttava kokemus.

Varasin tämän Istanbulin hostellihuoneeni netin kautta ja esittelyssä luki että ”turkin parasta vieraanvaraisuutta sekä ilmainen nettiyhteys huoneessa”. Hostellia pitää pari nuorta kaveria joilla on hieman vielä tekemistä näiden lupausten eteen. Huoneeseen olen ihan tyytyväinen vaikka se sijaitsee parin korttelin päästä varsinaisesta hostellista ränsistyneessä talossa, jossa lämmitys ei toimi ja makuupussia on yöllä tarvittu. Yöt ovat olleet todella kylmiä. Luvattu nettiyhteys ei kuulemma toimi kun lasku on maksamatta ja kaiken kukkuraksi kaverit eivät edes tienneet että olin varannut huoneen heiltä. Mitäpä pienistä kun oli paikka missä nukkua.


Tässäpä Turkin kuulumiset, jatkan matkaani kohti Nairobia joka jännittää jo kovasti kaikkien luettujen kauhujuttujen jälkeen.

27. marraskuuta 2009

Ensimmäiset lennot ja iltakävelyllä Istanbulissa

Istanbul, Turkki

Seitsemän tunnin matkustamisen jälkeen olen Istanbulissa. Jouduin vaihtamaan konetta Latviassa jossa oli muutaman tunnin odotus, mutta kaikki sujui kuitenkin yllättävän nopeasti ja harmittomasti, ei iskenyt tylsistyminen missään vaiheessa. Tampereelta Riikaan lentänyt potkurikone oli mallia hutera ja muutaman kerran kone tärisi sen verran pahasti että hieman alkoi jo jännittämään. Perille kuitenkin päästiin.

Istanbulin Ataturkin kentältä on metrolinja keskustaan joten päätin säästellä taksikuluista, kyselin hieman apua turisti-infosta, nappasin kartan mukaani ja lähdin maan alle. Metron jälkeen piti vaihtaa vielä raitiovaunuun jossa hukuin täysin kartalta kun luulin kaiken sujuvan kuin itsestään ja jäin ihmettelemään näyttävän näköistä kaupunkimaisemaa. Päädyin sitten kyselemään hädissäni paikallisilta ihmisiltä osaisivatko he neuvoa ja näyttelin kännykästä hostellini osoitetta. Varmasti olisivat osanneet, mutta kun eivät sattuneet kukaan osaamaan englantia niin tilanteesta muodostui jonkinlainen viittomakielen peruskurssi. Mukavan oloisia ihmisiä tuntuivat kuitenkin olevan ja monet naurut siinä pääsi kun emme ymmärtäneet toisiamme oikein mitenkään. Lopulta kuitenkin tajusin mikä oli homman nimi, hyppäsin oikealla asemalla pois ja hetken harhailtuani löysin hostellille joka sijaitsee selkeästi jonkinlaisella Istanbulin backpacker-alueella. Hostelleja, ravintoloita, matkan järjestäjiä, minimarketteja, sisäänheittäjiä. Kaikki löytyy muutaman korttelin alueelta Sultanahmetista.


Aurinko laski lähes samalla hetkellä kun olin heittänyt reput kahden neliön luksushuoneeni nurkkaan ja siinä hetken levähdettyäni lähdin tutkailemaan lähiympäristöä.
Moskeijat iltavalaistuksessa säväyttivät varsinkin siinä vaiheessa kun kauttimista pärähti iltarukoukset tai mitkä lie mantrat, mutta lujalla ne jokatapauksessa soivat. En ole aikaisemmin islamilaisessa maassa käynyt ja hieman tuli erikoinen fiilis siitä touhusta. Turisteja oli todella paljon liikentessä ja yllättäen suomen kieltä kuului lähes joka paikassa mihin menin. Ei kuitenkaan tehnyt mieli mennä huutaman ”hei ootteko suomesta” vaan jatkoin hiljaista löntystelyäni ympäri kortteleita. Shoppailijan paratiisilta vaikuttaa tämä kaupunki, mutta valitettavasti itseäni ei se puoli kiinnosta vähänkään vertaa. Eiköhän täältä jotain muutakin löydy. Muutaman tunnin päästä lähdin takaisin hostellia kohti ja kävin testaamassa suosikkikebappiani paikallisessa. Täytyy sanoa että tampereen Galatan iskender hakkaa mennen tullen tämän virityksen. Turkkilainen olut sen sijaan maistui oikein mainiolle. Jatkan täydellisen kebapin etsintää huomenna.

23. marraskuuta 2009

Varusteista


Matkakavereina minulla on Deuterin ikivanha inter-railia varten ostettu noin 40 litrainen sekä päiväreppuna Haltin 20 litrainen. Ajatuksena oli lähteä ”mahdollisimman tyhjillä säkeillä” liikenteeseen, mutta lopulta molemmat reput olivat lähellä ratkeamista kun olin kaiken tarpeellisen niihin tunkenut. En keksinyt tässä vaiheessa mitään minkä olisi voinut jättää pois matkasta lähes psykoosin asteella vaipuneesta tarkistusvimmasta huolimatta. Esimerkiksi lääkkeitä en normaalisti käytä kuin pakon edessä, mutta matkaoppaiden vakuutteluiden ja netistä lueskeltujen kokemusten perusteella otin erinäisiä pillereitä mukaan sen verran paljon että voisin perustaa pienen ensiapupisteen jonkun kylän raitille.

Deuter:

Sandaalit
Ulkoilutakki
Tuulihousut
Pitkät alushousut ja paita
2 jätesäkkiä
3 alushousut
4 paria sukkia
2 t-paitaa
3 hiatonta paitaa
Shortsit
Uima-housut
Hyttysverkko
Makuupussi
Lääketarvikkeet
Hygieniatarvikkeet
Survival-kit lankaa, neuloja, teippiä, linkkari

Halti:

Riippumatto
Johtosetti sähkölaitteisiin
Uimalasit
2 digikameraa
Miniläppäri
MP3-soitin
Retkipyyhe
Vessapaperia
Silmälasit
Kiikarit
Taskulamppu
Huppari
Lehtiö + 2 mustekynää

Varmasti jotain unohtui mainita. Päälle lähtiessä pitkät housut, pitkähihainen paita, goretex-kengät ja lippis.

Ja ei muuta kuin menoksi!

22. marraskuuta 2009

Lähtökuopassa


Tampere


Alle viikko matkan alkuun. Lievä paniikki päällä. Miljoona asiaa hoitamatta vielä. Miten tässä näin kävi? Puoli vuotta on siitä aikaa kun päätin jonkinlaiseen reissuun lähteä ja tuntuu että kaikki asiat ovat kasaantuneet siitä huolimatta muutaman viimeisen viikon ajalle. Paperit ovat lentäneet paikasta toiseen ja asiakaspalveluissa jonotuksiin on kulunut aikaa muutaman työpäivän verran. Muuttokin vielä edessä. Swahilin alkeet piti opetella ja se englantikin on vähän ruosteessa. Niin ja se blogi. Toisaalta, mitäpä noista stressaamaan kun asioiden suunnittelu etukäteen ei ole koskaan sujunut joten miksi sitten tälläkään kertaa. Se on kuitenkin varmaa, että ensimmäinen pysäkki ja ihmettelyn aihe on Istanbul, mutta siitä sitten myöhemmin..

Johtuukohan pimeästä vuodenajasta vai mistä, mutta jotenkin on tuntunut siltä, että en ole lähdössä mihinkään. Kaikki se matkan ennakkoon fiilistely ja hehkutus on yksin lähtiessä aika vähäistä, mitä nyt muutamia naurunpurskahduksia ruuhkabussissa ja normaalia enemmän on hymyilyttänyt viime aikoina. Kaverin tai porukan kanssa se lähtö on monesti matkan parasta antia. En ole koskaan yksin matkustellut pidempiä aikoja ja tämä matkan valmistelu ei ole ollut kovinkaan hauskaa, mutta toisaalta en ole vielä yhtään kompromissia joutunut tekemään suunnitelmieni kanssa vaikka ne ovat vaihtuneet lähes viikottain.

Eilen tavaroita laatikoihin laittaessa ja asuntoa siivoillessa alkoi se matkakuumekin nousta kun tajusin kuinka vähän aikaa lähtöön tosiaan on ja kuinka pitkäksi aikaa minulla on vapautus tästä oravanpyörästä. Elämäni hienoin siivouspäivä. Edessä toivottavasti paljon yhtä hienoja matkapäiviä -ja kokemuksia. Jännityksellä odotan tulevia viikkoja.

Blogia yritän päivitellä mahdollisuuksien mukaan ja kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa joten välttämättä jokainen juttu ei ole tyyliin "tää on niin siistii". Matkasuunnitelma tällä hetkellä olisi Itä-Afrikan kautta Intiaan ja Nepaliin jonka jälkeen Kaakkois-Aasiaa kiertämään, mutta katsotaan mihin matka lopulta vie.



Jarkko Huumonen